EtusivuReseptitPääruoatImpolan Kasvitilan hamppu-kasvispihvit

Alkuvuonna on saatavissa vielä runsaasti meheviä ja maukkaita juureksia: porkkanaa, punajuurta, sipulia ja perunaa. Mutta mitä juureksista valmistaisi? Hamppu-kasvispihveistä löytyy vastaus! Ohjeessa on hyödynnetty vuodenajan keskeisimmät raaka-aineet ja yhdistetty ne nerokkaasti Impolan hampunsiementen kanssa. Taikinasta muotoillaan pyöreitä pihvejä ja nautitaan valmiit hamppu-kasvispihvit esimerkiksi perinteikkään kermaviilikastikkeen kera.

Impolan Kasvitila sijaitsee Sastamalan maaseudulla Kämmäkän kylässä. Vanhaa sukutilaa on pidetty 1800-luvun lopulta lähtien. Impolan Kasvitila on vuodesta 2010 lähtien viljellyt päätuotantokasvinaan Finola-öljyhamppua. Tilalla valmistetaan öljyhampusta elintarvikkeita kuten hampunsiemeniä, hamppurouhetta, -proteiinia, -mysliä ja hamppu-kaurapuuroaineksia. Tuotteissa käytetty kaura on myös omalla tilalla viljeltyä. Lisäksi Impolan Kasvitila on lanseerannut oman hamppukosmetiikkasarjan. Tilan arvoina ovat toiminnan ekologisuus ja eettisyys sekä tuotteiden laadukkuus, terveellisyys ja turvallisuus.

Impolan Kasvitilan hampputuotteita on saatavilla Tampereen alueella suurimmista marketeista, keskustan Ruohonjuuri-myymälästä sekä Ahlmanin Tilapuodista. Lisäksi tuotteita on saatavilla Impolan Kasvitilan oman verkkokaupan kautta sekä useista muista verkkokaupoista.

Ainesosat (3 annosta)

  • 1 1/2 dl Impolan kasvitilan hampunsiemeniä
  • 1 dl vettä
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 pieni porkkana
  • 1 pieni punajuuri
  • 1 peruna
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2 kananmunaa
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 tl suolaa
  • yrttejä

Ohjeet

Hienonna sipulit. Kuori ja raasta juurekset. Paahda hampunsiemeniä kuivalla paistinpannulla, kunnes ne alkavat tuoksua popcornilta. Mittaa kaikki muut ainekset yhteen paitsi hampunsiemenet ja vesi. Laita hampunsiemenet korkeareunaiseen astiaan ja lisää joukkoon vesi. Murskaa hampunsiemenet sauvasekoittimella. Lisää hamppumurska taikinaan. Muotoile taikinasta kuusi pihviä. Paista pihvejä joko öljyssä paistinpannulla tai uunissa 175 asteessa noin 10 minuuttia.