EtusivuReseptitPääruoatKalamurekepihvit a’la Nygren

Kalamurekepihvien valmistus saattaa tuntua haasteelliselta: onko ainoa niihin sopiva kala hauki, vai sopivatko muutkin kalat? Entä onnistuuko kalan jauhaminen monitoimikoneella, vai pitääkö olla lihamylly? Mehevät ja maukkaat kalamurekepihvit valmistuvatkin helpoimmin valmiista kalamassasta, jota myy Tampereen Kauppahallin Kalaherkut Nygren. Kalamassassa on haukea, siikaa, kirjolohta sekä lohta. Lisäksi mukana ovat myös mausteet, joten massa on heti valmista käytettäväksi. Kalamurekemassa ei sisällä gluteenia tai kananmunaa. Kalamurekepihvit kypsyvät pannulla paistaen muutamassa minuutissa, tai ne voi kypsentää myös uunissa. Kokeile kalamurekepihvejä vaikkapa ruishampurilaisen välissä. Murekemassaan voi lisätä lisämauksi esimerkiksi hiukan kylmäsavulohta.

Kalaherkut Nygrenin myyntitiskistä löytyy myös valmiina kalamurekepihvejä, -pyöryköitä ja -terriinejä eri tavoin maustettuna. Nämä ovatkin oivallinen ja maukas apu arkiaterialle tai juhlavampaan pöytään. Kauppahallin kalatiski on palvellut jo useampaa tamperelaista ja pirkanmaalaista sukupolvea, ja kauppiaskin edustaa jo kolmatta polvea. Kalatuotteet muuntuvat osaksi asiakkaiden tarpeiden mukaan, mutta myös kokonaista kalaa ja jatkojalostettua kalatuotetta on ilo käydä kalatiskillä katsomassa ja saada asiantuntevaa opastusta kalaruokien valmistukseen.

Kalamurekepihvien lisäkkeeksi aterialle sopivat palsternakkapyree ja marinoidut punasipulit. Ateria sopii vaikkapa isänpäiväaterialle.

Ainesosat

(4 hengelle)

  • 500 g Nygrenin valmista kalamassaa
  • 1 rkl voita ja 1 rkl öljyä paistamiseen

Muotoile valmiista kalamassasta kahdeksan pihviä. Paista pihvit keskilämpöisellä pannulla voin ja öljyn seoksessa 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta. Tarjoa palsternakkapyreen ja marinoidun punasipulin kera.

Palsternakkapyree

  • 300 g palsternakkaa, esimerkiksi Rekolan Biodynaamiselta tilalta
  • 200 g jauhoista perunaa
  • 2 dl maitoa
  • 1 dl keitinlientä
  • 1 tl suolaa
  • 50 g voita tai margariinia

Keitä kuoritut ja paloitellut palsternakat ja perunat kypsiksi vedessä. Kaada keitinvesi talteen. Soseuta palsternakat ja perunat haarukalla sekoittaen. Pyreeseen saa jäädä hiukan sattumia. Lisää nesteet, sulatettu rasva ja seos mausta suolalla.

Marinoidut punasipulit

  • 2 pientä punasipulia
  • 2 rkl Mesimestareiden hunajaa
  • 1 tl suola
  • 1/2 dl punaviinietikkaa
  • 1/4 dl öljyä
  • 1/2 tl timjamia

Leikkaa sipulit terävällä veitsellä ohuiksi renkaiksi. Sekoita marinointiliemen ainekset kannelliseen purkkiin ja lisää punasipulit marinointiliemeen.  Sekoita sipulit liemen joukkoon, jotta sipulit pehmenevät. Anna maustua jääkapissa vähintään vartti tai yön yli. Säilyy jääkaapissa viikon verran.