EtusivuTuottajatarinatNautatilaLahisten Kartano

Tervehdys Tarttilasta!

Lahisten Kartanon tarina alkaa 1400-luvun alussa. Hämeen vanhimpiin rälssitiloihin lukeutuvassa kartano on nähty historiaa – ja maatalouden kehitystä. Tänään kartanon päätoimiala on Simmental-pihvikarja.

Tuotantotapamme

Sveitsiläinen Simmental-rotu viihtyy erinomaisesti Suomessa. Emolehmät poikivat keväällä turvallisesti valvotussa navetassa. Simmental-emo on rauhallinen ja tuottaa paljon maitoa, minkä takia Simmental-naudat kasvavat luonnollisesti isoiksi ja lihakkaiksi.

Heti sään salliessa toukokuun tienoilla laumat pääsevät ulos laitumelle. Vasikat kulkevat emojensa mukana koko laidunkauden. Eläimet laiduntavat usein luonnonlaitumilla kartanolla tai lainataan kesätöihin muiden luonnonlaitumille.

Laumat kulkevat ulkona niin kauan kuin ruokaa riittää laitumilla, yleensä syyskuun loppupuolelle. Tällöin myös nuoret vieroitetaan emoistaan ja eritellään hieho- ja sonniryhmiin. Lehmät liikkuvat talvisin vapaasti pihatossa. Tuotamme suurimman osan eläinten ravinnosta itse.

Suoramyyntiin teurastamme ensisijaisesti nuoria eläimiä vuoden ikäisinä, joiden liha on mureaa ja korkealaatuista. Nuoria eläimiä myydään paljon myös muille tiloille jalostukseen.

Lahisten kartano, ruokatarinoita Pirkanmaalta

Karjaa laiduntamassa. Kuva: Lahisten kartano

Tuotteemme

Meiltä löytyy laaja valikoima Simmental-rotukarjalihatuotteita ilman minimitilausmäärää – asiakas voi tilata juuri itselleen sopivan määrän. Valikoimassa on paistien ja fileiden lisäksi myös erikoisempia osia, kuten ribsejä, picanhaa, maminhaa ja sisäelimiä. Simmental-rotu on luonnostaan vähärasvainen ja murea. Suosittu jauhelihaa rasvaprosentti on vain noin 5-7%. Grilliin ja burgereihin sopii burgerjauheliha, jonka rasvaprosentti on korkeampi.

Liha myydään ensisijaisesti tuoreena teurastuksen yhteydessä ennakkotilausten perusteella, muulloin pakasteena.

Ravintoloille pystymme tarjoamaan tuoreita paisteja ja jauhelihaa myös suuremmissa määrissä säännöllisesti. Muita osia saatavilla pienemmissä erissä.

Tuotteidemme saatavuus

Lihaa on saatavilla säännöllisesti ympäri vuoden. Suoramyyntipäiviä järjestetään kartanolla kerran kuussa, ja niistä ilmoitetaan kotisivuilla, somessa ja uutiskirjeessä. Myyntipäivien ulkopuolella lihaa on saatavilla rajoitetusti sopimuksen mukaan. Aina kannattaa ottaa yhteyttä ja kysyä mitä varastosta löytyy!

Ravintoloille toimittamme lihaa sopimuksen mukaan vuoden ympäri.

Tilavierailut

Suoramyyntipäivät järjestetään paikan päällä noin kerran kuussa, jolloin meiltä voi kysyä karjasta ja kartanosta.

Viemme myös mielellämme kiinnostuneita tutustumiskierrokselle. Ota rohkeasti yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse niin sovitaan aika.

Yhteystiedot
Lahisten Kartano
Lahistentie 245, 37770 Tarttila

Yhteyshenkilö
Elisabeth von Konow
0408383949
lahisten(a)lahistenkartano.fi

Viestintä
Kotisivut: www.lahistenkartano.fi
Facebook: www.facebook.com/lahistenkartano