EtusivuReseptitLeivontaMämmimuffinit

Mämmi on olennainen osa pääsiäisen ja etenkin pitkäperjantain ruokaperinnettä. Historioitsija H.G. Porthan (1739-1804) oli ensimmäinen tutkija, joka kiinnitti huomiota mämmin leviämiseen. Porthanin mukaan mämmin kanta-aluetta olivat Häme ja osittain Etelä- ja Lounais-Suomi, mutta muualla Suomessa mämmiä ei tunnettu.

Mämmin valmistus on pysynyt lähes muuttumattomana jo vuosisatojen ajan. Mämmin alkuperälle on useita selityksiä. Mämmin keksimisen salaisuus voi piillä siinä, että entisajan uuneissa säilyi pitkään mämmin kypsentämiseen sopiva lämpötila. Ruisjauhot ja –maltaat imelletään ensin kuumassa vedessä, jonka jälkeen vetelähkö velliä kypsennetään uunissa noin 6-7 tuntia, kunnes siitä saadaan sitkeää puuroa. Pitkä kypsennys mahdollistaa mämmin valmistuksessa tapahtuvan Maillard-reaktion, joka antaa mämmille sen värin ja maun. Kiitos mämmin keksimisestä kuuluukin osittain entisajan uuniruokien tekijöille.

Katso miten mämmi syntyy nykykeittiössä.

Ylöjärveläisen Aallon Leipomon mämmi syntyy perinteisellä tavalla imellyttäen. Aallon Leipomon mämmin resepti on peräisin leipomon alkuajoilta vuodelta 1932, ja edelleenkin mämmi tehdään samalla tavalla arinauunissa useita tunteja imellyttäen. Mämmissä maistuva makeus ja samettinen pehmeys saadaan aikaan imellytyksen ja pitkän paistoajan avulla, ilman ylimääräistä sokeria. Mämmissä käytettävät ruisjauhot ovat peräisin lähialueelta Pirkanmaalta, samoin kuin Aallon Leipomon maistuvien ruisleipienkin jauhot. Aallon Leipomo käyttää lähellä tuotettuja raaka-aineita kaikissa leivonnaisissaan. Perinteiset ruisleivät tehdään aidolla juurella, hiivaa käyttämättä.

Perinteisesti mämmi nautitaan kylmänä kerman ja sokerin kera, miksi ei myös vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelönkin kera. Jos mämmi ei maistu sellaisenaan, kokeile sitä vaikkapa mämmimuffineihin.

Ainesosat

(10-12 muffinia)

  • 200 g Aallon Leipomon mämmiä
  • 1 dl sokeria
  • ¾ dl sulatettua voita
  • ½ dl kermaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl soodaa
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria

Ohjeet

Sekoita mämmin joukkoon sulatettu voi, kerma ja sokeri. Sekoita joukkoon kananmunat. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita nopeasti sekaisin. Jaa taikina muffinivuokiin, ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Koristele jäähtyneet muffinit tomusokerikuorrutuksella ja strösseleillä, tai nauti appelsiinilla maustetun kermavaahdon kera.