Terveisiä Koillis-Pirkanmaalta, Juupajoelta!

Metsäojan Highland on Juupajoella sijaitseva ylämaankarjatila. Highlandeja, eli ylämaankarjaa, olemme kasvattaneet tilalla vuodesta 1997.

Päätoimisina yrittäjinä me, Anja ja Pertti, olemme toimineet vuodesta 1986, jolloin Pertti perusti rakennusliikkeen ja Anja herkkukaupan. Maatilan sukupolvenvaihdoksen yhteydessä, vuonna 1997, Anjasta tuli päätoiminen maatalousyrittäjä. Ja tulevaisuudessa tilanpitoa jatkaa lapsenlapsemme Mico, joka on jo vuosia ollut tilan töissä mukana.

Tilamme toimintaa ohjaa halu edistää puhtaan suomalaisen ruuan tunnettavuutta ja sen tuottamista. Tärkeintä meille on, että kasvatamme eläimet kunnioittaen niiden alkuperäisen rodun mukaista ruokintaa ja elämää.

Meillä eläimet kasvavatkin pihapiirissä ulkona ympäri vuoden, saaden ruuakseen ainoastaan korsirehua ja vettä.

Metsäojan Highland, tuottajatarinat

Metsäojan Highlandin ylämaankarjaa. Kuva: Vera Loimuvirta, AhlmanEdu

Tuotantotapamme

Kasvatamme 100 % ruohoruokittua highland-lihaa. Teemme kaiken rehun eläimille omilta pelloilta – näin tiedämme takuuvarmasti, mitä eläimemme syövät.

Haluamme, että eläin saa olla viimeiseen saakka tutun ihmisen seurassa ja kuljetamme eläimet itse teurastamoon. Teurastus ja lihanleikkaus tapahtuu hyväksytyssä laitoksessa. Leikkaamossa lihat pakataan vakuumipaketteihin asiakkaiden toivomusten mukaisesti.

Tuotteemme

Meiltä saa ylämaankarjan lihaa, kuten sisä- ja ulkofilettä, sisäpaistia, paistisuikaleita ja jauhelihaa. Sesonkiluonteisesti on saatavilla myös grillimakkaroita, kebab-lastuja, metwurstia ja paistipalvia. Valikoimissamme on myös 100 % highland-purkkilihaa.

Myymme tuotteet pääosin suoraan kuluttajille, joko tilamyymälästä tai REKO-renkaissa. Kuljetamme lihaa myös säännöllisesti Pirkanmaalla ja määrätyin väliajoin Helsinkiin ja lähiseudun asiakkaille. Vakuumipakatut tuotteet kuljetamme kylmäbokseissa ja näin takaamme tuotteen ensiluokkaisuuden alusta loppuun.

Tuottajatarinat Metsäojan Highland

Kuva: Metsäojan Highland

Tuotteidemme saatavuus

Lihaa on tarjolla tasaisesti koko vuoden ajan.
Voit varata haluamasi kokoisia paloja soittamalla meille tai ottamalla yhteyttä sähköpostitse.

Myös tilamyymälästämme voit ostaa tuotteitamme. Myymälä palvelee aina kun olemme paikalla, joten ennen vierailuasi soitathan Anjalle.

Lisäksi lihatilauksia voi tehdä REKO-renkaissa. Toimituksia eri paikkakunnille voit kysyä myös joko sähköpostitse tai soittamalla meille. Ilmoitamme kuljetuksista kotisivuillamme sekä Facebook-sivuillamme.

Tervetuloa meille!

Katso grillinyyttien resepti täältä
Alkuperämerkki, virallinen

Yrityksen tuotteille on myönnetty Parasta Pirkanmaalta -alkuperämerkki.
Lue lisää täältä.

Yhteystiedot
Metsäojan Highland
Metsäoja 170, 35520 Juupajoki

Yhteyshenkilö
Anja Pasuri
0503611412
anja.pasuri(a)metsaoja.fi

Viestintä
Kotisivut: www.metsaoja.fi
Facebook: metsaojanhighland
Instagram: metsaojanhighland

Metsäojan Highland, tuottajatarinat

Syvenny Metsäojan Highlandin tarinaan täältä