Terveiset Punkalaitumelta Metsärannan tilalta!

Metsärannan tilalla Punkalaitumella sijaitsee Metsärannan Liha, joka keskittyy lihanjalostuksessaan oman tilan possuihin sekä lähimetsien valkohäntäpeuroihin.

Arvon lähiruokaa hyvän liharuoan ystäville.
Tämä on perheyrityksemme motto, ja teemme lähiruokaa niin ekologisesti ja eettisesti kuin mahdollista. Tuotamme laadukkaita lihatuotteita ja -jalosteita sekä riista- ja rahtiteurastuspalveluita.

Yrityksen johdossa toimii isäni Arvo Marttila ja toiminnassa on mukana myös äitini Siru ja minä, Elli, toivottavasti pääsen jatkamaan yrityksen toimintaa tulevaisuudessa.

Metsärannan Liha on perustettu vuonna 1995 Esko-isoisäni toimesta. Hänellä oli tuolloin tässä tontilla sikoja ja pieni teurastamo. EU-ajan koittaessa hänen oli joko laajennettava sikalaa tai lähdettävä kehittämään yrityksen toimintaa ja kokonaisuutta pidemmälle. Isoisäni päätyi kehittämään tilateurastamoa ja siitä yrityksen toiminta lähti kehittymään. Isäni Arvo liittyi yrityksen toimintaan mukaan.

Toimimme edelleen samalla tontilla. Toiminta tosin on laajentunut ja mukaan on tullut peuranlihaan liittyvää toimintaa ja tuotekehitystä. Tuotekehitys tapahtuu yhdessä työntekijöiden kanssa ja kokeilemme ennakkoluulottomasti uusia raaka-aine- ja mausteyhdistelmiä.

Metsärannan Liha, Punkalaidun

Metsärannan tilan peltoa. Kuva: Vera Loimuvirta, AhlmanEdu

Tuotantotapamme

Arvon lähiruokaa hyvän liharuoan ystäville.

Possujemme hyvinvointi on meille kaikki kaikessa. Possumme kasvavat omalla tontillamme ja niiden ruoka saadaan pelloiltamme tilakokonaisuuden ympärillä. Possut myös teurastetaan pihapiirin teurastamossa. Koko tuotantoketju tapahtuu siis tässä pihapiirissä. Myös peurojen liha tulee lähialueelta. Tuotteidemme raaka-aineet tulevat siis todellakin läheltä.

Tuotteemme

Tuotamme ja myymme porsaan- ja peuranlihaa niin kuluttajille, vähittäiskaupoille kuin ravintoloillekin.

Valikoimistamme löytyy porsaan ja peuran tuorelihaa, jalosteita, säilykkeitä ja pakastelihaa. Suosituimpia jalosteitamme ovat makkarat ja tuorelihasta palvit ja grillipihvit. Valmistamme myös sinappia, joka sopii erityisen hyvin makkaroidemme kanssa.

Meiltä saa myös kokonaisia palvattuja grillipossuja juhlapöytään.

Teemme asiakkaille myös riista- ja rahtiteurastusta ympäri vuoden; teurastamme, leikkaamme/paloittelemme, palvaamme ja pakkaamme lihoja. Valmistamme myös jalosteita asiakkaan omista raaka-aineista.

Tuotteidemme saatavuus

Tuotteitamme voi ostaa tilamyymälästämme – siellä myymme kaikkia valmistamiamme tuotteita. Katso tilamyymälän aukioloajat täältä.

Monien yksittäisten vähittäiskauppojen ja myyjien lisäksi myös kaikilla K- ja S-ryhmän kaupoilla, ympäri Suomen, on mahdollisuus tilata tuotteitamme. Pirkanmaan alueella monista kaupoista löytyykin jo Metsärannan tuotteita,  mutta vinkkaathan kauppiaallesi, mikäli tuotteitamme ei vielä löydy lähikaupastasi.

Alkuperämerkki, virallinen

Yrityksen tuotteille on myönnetty Parasta Pirkanmaalta -alkuperämerkki.
Lue lisää täältä.

Metsärannan liha, tuotteet

Kuva: Vera Loimuvirta, AhlmanEdu

Yhteystiedot
Metsärannan Liha
Metsärannantie 100, 31900 Punkalaidun

Yhteyshenkilö
Arvo Marttila
arvo.marttila(a)metsarannanliha.fi
044 767 5747

Viestintä
Kotisivut: metsarannanliha.fi
Facebook: metsärannan liha

Metsärannan Liha

Kuvassa Metsärannan
tilamyymälän vastaava
Mari Kallunki (vas) ja
Elli Marttila (oik)

Syvenny Metsärannan Lihan tarinaan täältä