EtusivuReseptitLeivontaRaparperipiiras Unkilan jauhoista

Raparperiaika on kohta parhaimmillaan, ja raparperipiiras kuuluu kesäkauden alun kahvihetkiin. Valmista piiras tänä vuonna vaikkapa Unkilan tilan jauhoista. Unkilan tilalla Oriveden Siitamassa on viljelty viljaa ja kasvatettu karjaa jo 1800-luvulta lähtien. Maata viljellään tilalla edelleen ja oman tilan viljat jalostuvat ruisjauhoiksi, -hiutaleiksi, vehnäjauhoiksi, -leseiksi ja mannaryyneiksi maukkaita kaurahiutaleita ja kaurasuurimoita unohtamatta. Unkilan tilan viljoista on valmistettu maittavia leivonnaisia jo kolmen sukupolven ajan. Tilan vanhanemännän, Eevan, käsialaa olivat maistuvat karjalanpiirakat, ja tilan seuraava emäntä Leena alkoi leipoa tattarista myös gluteenittomia karjalanpiirakoita. Unkilan tilan nykyinen Sanna-emäntä leipoo tilan leipomossa oman tilan antimista makeita ja suolaisia herkkuja. Maukkaat kauraleivät, sämpylät, suolaiset piiraat, mehevät munkit, pullat ja kakut ovat tarjolla muun muassa Reko -ruokapiirien myyntitapahtumissa. Tilan leivonnaisissa käytetään oman tilan tuotteiden lisäksi mahdollisimman paljon muiden lähituottajien tuotteita. Esimerkiksi gluteenittomien tuotteiden kuten karjalanpiirakoiden ja munkkien raaka-aineina käytetään Keskisen Myllyn tattarituotteita Vilppulasta.

Leipomotuotteiden lisäksi Unkilan tilan valikoimissa on edelleen myös kaarnikkamehua ja joulun tuttuja perinneruokia, joita vanhaemäntä Leena edelleen valmistaa.

Tilan tuotteita on mahdollisuus hankkia Oriveden ja Kangasalan Reko-piirien myyntitapahtumissa, joissa Sanna on mukana säännöllisesti. Unkilan tila vierailee myös muun muassa Ahlmanin ja Hervannan Reko-tapahtumissa Tampereella, Ylöjärvellä ja Nokialla. Tampereen Tallipihan markkinoilla on myös mahdollisuus tehdä hankintoja Unkilan tilan myyntipöydältä. Lisäksi Unkilan tila vierailee ahkerasti erilaisissa lähiruokatapahtumissa eri puolilla Pirkanmaata.

Unkilan tilan viljat jauhatetaan Ylöjärven myllyssä. Jauhatus tehdään pienissä erissä, jotta tuotteet olisivat aina tuoreita asiakkaille. Tilan ruishiutaleista valmistuu maukas ruispuuro ja kaurasuurimot ovat hyvä lisäke aterialle.

Ainesosat

(10-12 annosta)

  • 2 kananmunaa
  • 1 ½ dl sokeri
  • 75 g sulatettua margariinia
  • 1 dl maitoa tai omenamehua
  • 2 ½ dl Unkilan tilan vehnäjauhoja
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • ½ tl inkivääriä
  • 250 g raparperia
  • 2-3 rkl sokeria
  • ½ tl inkivääriä

Ohjeet

Huuhtele raparperit ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon hieman jäähtynyt rasva. Sekoita taikinaan maitoa tai mehua vuorotellen keskenään sekoitettujen kuivien aineiden kanssa. Kaada taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun piirasvuokaan (halk. 26 cm). Laita raparperiviipaleet kulhoon ja ripottele päälle sokeria ja inkivääriä. Levitä viipaleet pohjan päälle. Paista 200 asteessa 25-30 min. Nauti kahvin tai teen kera, ja lisää halutessasi vaniljavaahtoa.