Project Description

Ruokamurrokseen ja maaseutupolitiikkaan perehtynyt Ahlmanin projektipäällikkö, Antti Luomala on laatinut koosteen asiantuntijanäkemyksistä ruokamurrokseen liittyen.

 

Ekologinen jälleenrakennus – kohti toista ruokamurrosta?

Ruoantuotannon viheliäiset ongelmat on osittain tunnistettu akateemisessa tutkimuksessa sekä Euroopan ja Suomen hallinnossa. Maaperän kasvukunnosta ja hiilensidonnasta ilmastonmuutoksen torjunnan osana on puhuttu pitkään. Pandemiashokki ja talouskriisiin havahtuminen vuonna 2020 herättivät keskustelun myös globaalin ruokajärjestelmän kriisinkestävyydestä ja alueiden ruokaturvasta uudella tavalla.

Murros on kaikkien huulilla, mutta ruokamurroksen suunnasta keskustellaan melko hajanaisesti. Tämä johtunee ainakin polkuriippuvuuksista (tehdään kuten ennenkin) ja ruokajärjestelmien ”sumeudesta”. Ruoantuotanto on lisäksi melko joustamatonta ja hitaasti muuttuvaa. Viime kädessä kuluttajien eli tavallisten kansalaisten valinnat ratkaisevat paljon. Helppous, halpuus ja elämykset korostuvat ruokahankinnoissa vielä ekologisuuden ja kestävyyden kustannuksella.

Voidaan myös väittää, että poliittisia päätöksiä ja strategioita rakennetaan samassa viitekehyksessä kuin tähänkin saakka, jolloin keskustelua ohjaa väestön pakkautuminen kaupunkeihin, automaatio ja teknologiset ratkaisut, erikoistuminen sekä alkutuotannon ja jalostuksen mittakaavan kasvattaminen ja tehostaminen kansainvälisen ruokamarkkinan alaisuudessa. Puhe ruokajärjestelmän murroksesta laimenee toisinaan kabineteissa pelkäksi nykyisen järjestelmän hiilioptimoinniksi. Laatikosta ja polulta ei nähdä kovin kauas. Tämä voi rajoittaa myös pidemmälle katsovia markkinatoimijoita ja yrityksiä.

Teollisen ruokatalouden jatkokehittämisen ja sen hiilensidonnan optimoinnin useimmat asiantuntijat katsovat olevan riittämättömiä: systeeminen muutos on väistämätöntä. Vuonna 2019 YK totesi raportissaan, ettei ”nykyinen ruokajärjestelmä ole kestävä eikä nykyisen tuotantotavan jatkokehittäminen ole enää mahdollista”. Samoin EU:n tieteellisten neuvonantajien työryhmä SAPEA toteaa, että “tarkastelemamme aineisto vahvistaa radikaalin systeemisen muutoksen olevan pakollista; ’business-as-usual’ ei enää ole uskottava vaihtoehto.

Mitä tarkoittaa, ettei samaan suuntaan jatkaminen ole enää mahdollista?

Suomessa hallitustakin neuvovan BIOS-tutkimusyksikön mukaan on käynnistettävä ekologinen jälleenrakennus, joka edellyttää ”tuotantorakenteiden muutoksen lisäksi laajamittaisia ja syvällisiä yksilö- ja yhteisötason käyttäytymisen muutoksia”. SITRA on tämän jälkeen nimennyt ekologisen jälleenrakennuksen 2020-luvun megatrendeistä keskeisimmäksi.

Yhdysvalloissa Post Carbon Institute (PCI) on esittänyt, että ”käynnissä oleva murros johtaa teollisen sivilisaation yksinkertaistumiseen, kaupungistumiskehityksen kääntymiseen ja maaseutualueiden uuteen nousuun” (1). Fossiilisen yhteiskuntainfran hiipuessa emme kykene ylläpitämään nykyisen kaltaista talousjärjestelmää. Etenkin vauraiden teollisten yhteiskuntien ”energiaintensiteetti” eli mittasuhteet, tekninen muutosnopeus ja monimutkaisuus pienenevät. PCI:n mukaan tätä murrosta määrittää ruoantuotannon transitio teollisesta ja kansainvälisestä ruokajärjestelmästä kohti paikallisempaa ja kestävämpää ruoantuotantoa.

BIOS:n Ville Lähteen mukaan (2) tilannetta ei kuvaa yksiselitteinen produktionistisen (teollisen ja kansainvälisen) ja paikallisen ruokatalouden vastakkainasettelu, vaan ”tarvitaan sekä oikeudenmukaisempaa kansainvälistä kauppaa että paikallisten ruokajärjestelmien elvyttämistä. Peritystä tilanteesta ei ole kuitenkaan nopeaa ja yksinkertaista tietä maailmaan, jossa globaali ruokajärjestelmä rakentuu vahvasti paikallisten ruokatalouksien varaan mahdollistaen kuitenkin kaupankäynnin hyödyt.”

Lue lisää ruokamurroksen eri näkökulmista tai pientilojen merkityksestä ruokamurroksessa.

 

Viite 1: Jason Bradford: The Great Simplification. Post-Carbon Insitute 2019.

Viite 2: Ville Lähde 20.5.2020: Ruokajärjestelmän menestyksessä muhivat kriisit.