Juhannuksena nautitaan yöttömästä yöstä ja hyvästä ruoasta ystävien kesken. Lähijärvien kala kuuluu suomalaiseen juhannuspöytään uusien perunoiden kera, salaatissa tai leivän päällä. Kesällä kalaa on mukava valmistaa savustamalla. Jos kalaonni ei ole myötä, tuoretta ja maukasta savusiikaa voi hankkia vaikkapa Tampereen Kauppahallista Kalaherkut Nygrenin kalatiskiltä. Savusiian lisäksi Kalaherkut Nygren myy monenlaista kalaa tuoreena ja eri tavoin valmistettuna. Kalaherkut Nygren on palvellut tamperelaisia ja kauempaakin tulleita asiakkaita jo usean sukupolven ajan 1970-luvun alusta saakka. Kalaliikkeen perusti Timo Nygren ja työtä jatkavat Petri ja hänen poikansa Valtteri. Nygrenin miehet ovatkin monelle tuttuja huikatessaan tervehdyksen Kauppahallin käytävillä. Nygrenillä valmistetaan monenlaisia omia kalaherkkuja kuhunkin kauteen sopivaksi. Savustettu kala sopii ruokapöytään myös talvella ja jouluna. Kalat savustetaan Nokialla oman savustamon uunissa elävällä tulella.

Nygrenin Kalaherkkujen savustettu siika sopii hyvin bruschetta-tyyppisiin savusiikaleipäsiin. Leipänä voi käyttää esimerkiksi Kauppahallissa toimivan Liisan Leipomon italialaista maalaisleipää. Liisan Leipomo on leiponut Lempäälässä jo vuodesta 1982 alkaen makeita ja suolaisia leivonnaisia. Leipomon myymälät Kuljussa ja Ideaparkissa ovat samalla myös kahviloita, joissa leivonnaisia pääsee maistelemaan. Liisan leipomon italialaisessa maalaisleivässä on mukana vehnähapantaikina, joka antaa leivälle täyteläisen maun.

Kesäruokien kyytipojaksi sopii nuorista pihlajanlehdistä valmistettu pihlajanlehtijuoma, joka laimennetaan kivennäisvedellä. Pihlajanlehtijuomaa kannattaa tehdä reilu annos kerralla, koska se säilyy jääkaapissa parisen viikkoa laimentamattomana.

Savusiikaleipäset neljälle

  • 200 g Kalaherkut Nygrenin savusiikaa
  • 2 rkl ruohosipulia
  • ketunleipää tai 1 rkl sitruunanmehua
  • rouhittua mustapippuria
  • 4 viipaletta Liisan leipomon italialaista maalaisleipää
  • 2 rkl Alavuden Öljypuristamon kylmäpuristettua sitruunaista rypsiöljyä

Ohjeet

Perkaa savusiika ruodottomiksi paloiksi ja hienonna ruohosipuli. Paahda leipäviipaleet ja sivele niille sitruunaista kylmäpuristettua rypsiöljyä. Levitä savusiikapalat leiville. Ripottele päälle ruohosipulisilppua, ketunleipiä ja hiukan rouhittua mustapippuria. Nauti heti.

Pihlajanlehtijuoma

  • 3 l vettä
  • 3 l  pihlajalehtiä
  • 25 g sitruunahappoa
  • sokeria tai hunajaa 750 g/l  (250 g/l)
  • kivennäisvettä laimentamiseen

Ohjeet

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja ota kattila pois levyltä. Lisää pihlajanlehdet. Sekoita joukkoon sitruunahappo. Jäähdytä juoma ja anna olla jääkaapissa seuraavaan päivään. Siivilöi lehdet pois ja sekoita joukkoon sokeri tai hunaja. Laimenna kivennäisvedellä ja nauti viileänä. Juoma säilyy jääkaapissa 1-2 viikkoa ja sen voi myös pakastaa. Muistathan kysyä pihlajanlehtien keräämiseen luvan maanomistajalta.