Pientuottajat yhteistyöllä markkinoille -hankkeen lammastalouden pilottiryhmä käynnistyi elokuussa 2020

Lammastaloudessa on tunnistettu muihin arvoketjuihin verrattuna tehottomuutta ja pullonkauloja. Trendit ja matala myynnin kotimaisuusaste mahdollistaisivat kotimaisen lampaanlihan myynnin kasvattamisen. Siksi yhteistyöllä voidaan lisätä sekä alan kannattavuutta että liikevaihtoa.

Tavoitteena on kilpailla ulkomaista tuotantoa vastaan, ei lammastalouden sisällä.

Ryhmässä toteutetaan kahta kehittämistoimenpidettä. Kummastakin muodostui oma pilottiryhmänsä keväällä 2021

1. Lammaspaikka -sovelluksen kehittäminen osana alan sisäisen tiedonkulun lisäämistä. Lammaspaikan kehittämisessä keskitytään erityisesti teurastamoiden, tukkujen, jalostajien ja vähittäiskaupan välisen tiedonkulun innovaatioihin. Sovellusta kehitetään ketterillä start-up -menetelmillä, eli prosessin aikana uutta oppien.

Sovelluskehittämiseen voi osallistua kuka tahansa kiinnostunut toimija.

TUTUSTU SOVELLUKSEN IDEAAN KEVÄÄN 2021 TYÖVAIHEESSA tai ILMOITTAUDU MUKAAN

2. Uusien tuotteiden ja reseptien kehittäminen. Tämä toimenpide mahdollistaa pirkanmaalaisille lammastiloille ja jalostajille matalan kynnyksen uusien tuoteinnovaatioiden kehittämiseen. LUE LISÄÄ TUOTEKEHITYSPILOSTISTA TÄÄLTÄ.

Ryhmien toiminta käytännössä

Pientuottajat yhteistyöllä markkinoille –hanke järjestää ryhmien tapaamiset ja ammattimatkat sekä hankkii tarvittavia asiantuntijapalveluita. Ryhmissä osallistujat etsivät ryhmänä avoimesti uusia ratkaisumalleja yritystoimintansa tavoitteiden edistämiseksi – valmiita ratkaisuja ei ole. Tapaamisia järjestetään säännöllisesti osallistujien toiveiden ja ryhmän tarpeiden mukaisesti.

Erillisiä teematilaisuuksia ja opintomatkoja järjestetään kahden vuoden aikana ryhmän toiveiden mukaisesti ja epidemiatilanteen salliessa.

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan, soita tai lähetä sähköpostia.

Antti Luomala

Yhteystiedot

antti.luomala@ahlman.fi

Kuvat: Nina Snellman / Ylä-Härkösen tila