Alueellisen identiteetin rakentamisen mahdollisuuksista teoria- ja tutkimustiedon valossa
Miten pirkanmaalaisuutta voidaan vahvistaa osana alueellisen ruokatalouden kehittämistä? Identiteettitutkimukseen erikoistunut yhteiskuntatutkija Sampo Peltola kävi asiaa läpi ja tiivisti mahdollisuuksia seuraavasti:
Mitä on alueellinen identiteetti?
Valtiotieteissä alueella voidaan viitata hyvin monenlaisiin maantieteellisiin, hallinnollisiin tai taloudellisiin kokonaisuuksiin. Tässä analyysissä alueella tarkoitetaan paikallistason – kunnan tai kaupungin – ja kansallisen tason, käytännössä valtion, välistä hallinnollista ja maantieteellistä yksikköä. Suomessa tämä alueellinen yksikkö on maakunta.
Identiteetti juontaa latinankielisestä sanasta idem + -tās ja tarkoittaa puhtaimmillaan samaistumista. Alueellisen identiteetin on perinteisesti ajateltu tarkoittavan tunneperäistä sidosta, samaistumista alueeseen. Alueen asukkailla on tässä valossa alueellinen identiteetti, mikäli he tuntevat kuuluvansa jollekin alueelle ja kokevansa sen osaksi minuuttaan. Tätä näkemystä voisi kutsua perinteiseksi identiteettikäsitykseksi.
Toinen tapa lähestyä alueellista identiteettiä on mieltää se ensisijaisesti taloudelliseksi toiminnaksi. Tämän määritelmän mukaan asukkaat tunnustavat alueellista identiteettiä päivittäisillä, asuin- ja työpaikkaan ja kulutukseen liittyvillä valinnoillaan. Tätä näkemystä voisi kutsua progressiiviseksi identiteettikäsitykseksi.
Miten alueellinen identiteetti muodostuu, ja voiko sellaisen rakentaa?
Perinteisen käsityksen mukaan alueen identiteetti rakentuu yhteiseksi koetuista perinteistä ja ominaisuuksista, identiteettitekijöistä. Näitä tekijöitä ovat muun muassa maisema, murre, musiikki, paikallinen ruoka, kulttuurin tuotokset, urheiluseurat, arkkitehtuuri, paikallishistoria, kaskut, juorut ja niin edelleen. Perinteinen alueellinen identiteetti rakentuu orgaanisesti ajan saatossa ja on heikkoa alueilla, joilla identiteettitekijät ovat vähäisiä, epäselviä, kiistanalaisia tai jakautuneita. Nuoret, poliittisilla liitoksilla luodut talousmaakunnat ovat esimerkkejä alueista, joilla asukkaiden samaistuminen alueeseensa on perinteisessä mielessä heikkoa.
Progressiivisen käsityksen mukaan alueellinen identiteetti ei edellytä valmiita identiteettitekijöitä, vaan sen voi rakentaa alueellisten poliittisten, kulttuuristen ja taloudellisten hankkeiden, toisin sanoen kokonaisvaltaisen aluekehityksen kautta. Tässä lähestymistavassa alue nähdään suurten toimijoiden ja instituutioiden yhteiseksi projektiksi ja identiteetti käsitetään asukkaiden kokemaksi tietoisuudeksi ja sympatiaksi tätä yhteistä projektia kohtaan.
Tutkimus määrittää alueellisen identiteetin rakentamiselle kolme perusedellytystä. Ensinnäkin alueella pitää olla alueen kehitystä aktiivisesti ajava, julkista valtaa käyttävä alueparlamentti, valtuusto tai etupiirijärjestö. Toisekseen alueen liike-elämän suurilla toimijoilla tulee olla intressi alueen kehittämiseen. Kolmanneksi alueella pitää olla hyvät kasvuennusteet ja näkyvää taloudellista, kulttuurista ja sosiaalista kehitystä.
Perusedellytysten täyttyminen ei itsessään takaa alueen identiteetin vahvistumista, vaan se edellyttää alueen päättäjien ja liike-elämän toimijoiden aktiivista hanketoimintaa. Esimerkit mm. Saksan Baden-Württembergistä ja Ranskan Rhône-Alpes’n alueelta osoittavat, että myös lähtökohtaisesti heikko alueellinen identiteetti voi tuntuvasti vahvistua päämäärätietoisen aluekehityksen myötä.
Maakunnalliset identiteetit Suomessa ja Pirkanmaalla
Suomessa maakuntakohtaiset identiteetit ovat olleet Ahvenanmaata lukuun ottamatta heikkoja. Tätä selittää osin nykyisen maakuntamallin nuori ikä ja vähäinen näkyvyys politiikassa ja talouselämässä. Tavallisen kansalaisen mahdollisuus vaikuttaa maakuntansa asioihin on myös vähäistä, sillä toisin kuin muissa pohjoismaissa, maakunnan päättäviä elimiä ei Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta valita vaaleilla, vaan ne ovat kunnanvaltuustojen nimittämiä. Kyselytutkimuksissa tämä näkyy laimeana samaistumisena maakuntaan.
Maakuntavaltuustojen pöytäkirjoissa vahvan alueellisen identiteetin merkitystä on sen sijaan painotettu. Monesta maakunnallisesta strategiasta kuitenkin välittyy progressiivisen sijaan perinteinen, melko passiivinen käsitys alueellisten identiteettien luonteesta. Esimerkiksi Pirkanmaan maakuntaohjelmassa 2018–20 esitetään ajatus “identiteettitekijöiden” hyödyntämisestä maakunnan sosiaalisissa hankkeissa. Kyselytutkimusten valossa on kuitenkin ilmeistä, että pirkanmaalaiset identiteettitekijät eivät ole itsessään kyllin vahvoja synnyttämään asukkaissa kokemusta yhteisestä maakunnallisesta identiteetistä.
Hajanaisten identiteettitekijöiden etsimisen sijaan saattaisi olla hedelmällisempää lähestyä pirkanmaalaisuutta erilaisten maakuntaa yhdistävien taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen hankkeiden potentiaalisena seurauksena, ei niinkään niiden edellytyksenä. Tutkimus on osoittanut, että heikkoakin alueellista identiteettiä voi vahvistaa, tai sen voi jopa luoda, mikäli alueen suuret toimijat siihen tietoisesti ja näkyvästi pyrkivät.
