Menestyvien maatilojen kärki kapenee. Raaka-ainetta on tuotettava huipputehokkaasti, ympäristökestävästi ja maatalouden moninaisia riskejä sietäen. Ahlmanin toimitusjohtaja ja maatalouden rahoituksen asiantuntija Timo Jaakkola on arvioinut, että tarvittava mittakaava, yrittäjäosaaminen ja terve pääomarakenne löytyy nykyisellään ehkä alle 10.000 maatilalta. Muut eivät ole riittävän tehokkaita menestyäkseen kilpailussa ulkomaisen tuonnin kanssa. Entä pienet ja muuten jalkoihin jäävät maatilat tilakeskuksineen? Mitä tapahtuu kymmenille tuhansille jo lopettaneelle tai lähivuosina lopettavalle maatilalle?
Vaihtoehtoja tilan alasajon lisäksi on karkeasti neljä: yksi suosittu ja kolme vähemmän suosittua. Suosittu tapa on tietenkin sinnittely ja hidas alasajo. Pelloista, rakennuksista ja koneista voi pitää kiinni, vähän investoidakin. Tuet juoksevat ja tuotantoa tulee. Valitettavasti ilman kannattavuutta tämä on vain väistämättömän lykkäämistä. Raaka-ainemarkkinan ja prosessiteollisuuden hinnanmuodostus on julma ja kasvoton. Olemattomat korot ja lyhennysvapaat jatkuvat, kunnes ne loppuvat.
Maatiloille on myös muita uskottavia muutospolkuja kuin kapealle kärjelle sopiva automaatio ja skaalautuminen miljoonaluokkaan.
Markkinalähtöinen siirtymä erikoistuotantoon
Markkinataloudessa kannattaa tuottaa sitä, mille on kysyntää. Muuttuva globaali kysyntä luo uusia erikoismarkkinoita, jotka ovat piskuisen Suomen näkökulmasta suuria asiakasryhmiä. Esimerkkeinä: puhdaskaura, mallasohra, pohjoinen valkosipuli, tattari sekä palkokasvit kasvaville kasviproteiinin markkinoille. Pelkkä tuotantosuunnan vaihto ei toki riitä. Markkinaa ja asiakasta on ymmärrettävä. Tuotannon on oltava riittävän tehokasta ja kumppanuuksia rakennettava. Kaikki lähtee uskottavasta liiketoimintasuunnittelusta, jota ei tehdä pankkia tai tuenmaksajaa varten, vaan omaa yritystoimintaa varten. Teknologia voi auttaa, mutta uusien laitteiden hankinta ei voi olla itseisarvo. Asiakkaan etsimä arvo ratkaisee.
Investoinnit ja tukimiljardit valuvat nyt melko yksipuolisesti tehotiloille ja sinnittelijöille. Neuvonta ja tutkimus panostavat pääosin ison mittakaavan tilojen tulevaisuuteen. Maatalouden ylituotanto ja siitä syntyvä halpuuttamisen ja viennin kehittämisen paine kytkeytyvät ikävällä tavalla tähän yhden tyylin rummuttamiseen.
Usein on ensin lopetettava asioita löytääkseen kannattavan ja omaan tilaan sopivan tuotantosuunnan. Sukupolvenvaihdos näyttelee avainhetkeä. Mantereen tila Lempäälästä edustaa tällaista rohkean muutoksen linjaa. Kokonaisvaltaisen laidunsuunnittelun ja tilanpidon (holistic management) sekä rohkean uudistumisen avulla on rakennettu uutta tasapainoa. Viljanviljely, lypsylehmät ja osa erikoislihan tuotannosta lopetettiin. Tilalle tuotiin nurmentuotantoa, suoramyyntiä ja maatilamatkailua. Liikevaihto on laskenut, mutta työn mielekkyys ja kannattavuus ovat nousseet. Maaperän hiilensidonta ja monimuotoisuus kuuluvat Mantereen tarinan voittajiin.
Lähimarkkinoihin keskittyvä siirtymä monipuoliseen ja sosiaalisesti merkitykselliseen tuotantoon
Tuotanto, joka perustuu kasvavaan lähiruoan kysyntään kotimarkkinoilla, tarjoaa toisen siirtymäpolun. Osa suomalaisista haluaa ostaa läheltä, suoraan tuottajalta ja minimaalisilla välikäsillä. Tuotteiden on oltava laadukkaita, mutta helppo saatavuus ja matala hinta eivät merkitse yhtä paljon kuin vuorovaikutuksellisuus. Kiinteisiin asiakassuhteisiin perustuvia kumppanuusmaataloustiloja (CSA) on Suomessa vasta kourallinen, mutta esim. Norjassa moninkertaisesti. Sekä kasviksia että kotieläintuotteita voi tuottaa pienimuotoisesti ja tehokkaasti, kunhan omat ja lähiympäristön resurssit hyödynnetään älykkäästi ja ymmärretään asiakasta. Tehokkuus, suunnitelmallisuus ja laatu on tärkeää. Sitäkin tärkeämpää on tuntea asiakas ja kertoa oma tarina. Somea ja uusia Pientuottajatukun kaltaisia kaupan ja logistiikan alustojakin tarvitaan.
Rekolan puutarhan väkeä
Rekolan Puutarha Kangasalta on malliesimerkki monipuolisesta, tuottavasta pientilasta, jossa 12 emolehmän ja muutaman ihmisen voimalla tuotetaan erittäin tehokkaasti ja kannattavasti kymmeniä maataloustuotteita. Asiakkaat ovat lähellä, sosiaaliset arvot korkealla ja kokonaisvaltainen tilanpito uudistaa alueen ekosysteemiä minimaalisilla resursseilla. Sääriskin ja markkinariskin sietokyky on aivan eri tasolla kuin keskivertomaatilalla, eikä velkaa kasaudu.
Neuvontapalveluita ja investointeja tarvittaisiin moninkertaisesti näihin vähemmän näkyviin suuntiin. Lisäksi kaivataan uusia ratkaisuja maatilojen välitykseen, yhteiskäyttöön ja vuokraukseen, esim. jakamistalouden ja alustatalouden pohjalta.
Hidasta tällaisen rakentaminen toki on ja työ on kovaa. Mutta lopputuloksesta kannattaa rohkaistua. Aika monta Rekolaa vastaavaa monimuotoista pientilaa mahtuu Pirkanmaalle ja Suomeen ennen kuin lähiruokamarkkinan täyttymistä voidaan edes ajatella.
Tilakeskukset ja vastakaupungistumisen innovaatiot
Valtioneuvoston alainen maaseutupolitiikan neuvottelukunta kuvailee tuoreessa strategiassaan radikaalin maaseudun visiota. Siinä maaseutu on fossiilitalouden jälkeisen yhteiskuntamallin perusta, koska biotalouden resurssit sijaitsevat hajautettuna erilaisilla maaseuduilla. Vastakaupungistuminen on yksinkertaistettuna kaupunkilaisten – ”citymaalaisten” – hidasta virtaa kalliista ja levottomasta kaupunkiympäristöstä kohti näitä maaseutuja. Digitalisaatio ja etätyö voimistavat tätä virtaa.
Ammattilaisten hakeutuminen maaseuduille ja monipaikkaisuus tarjoavat lukuisia mahdollisuuksia myös maatiloille ja entisten maatilojen tilakeskuksille. Luovien ihmisten mukana kulkee osaamista, verkostoja ja pääomaa. Maatilamatkailu lisää suosiotaan sulkujen nykyajassa. Kirjoittajan kotipitäjässä Tuomiston Kartano muuntui retriittikeskukseksi, Vanhakylä Gård perusti mehustamon ja Kärppälään nousi upouusi ratsutila.
Uusien tukikohtien etsintä on globaali ilmiö. On paljon suomalaisten maaseutujen alkuperäisten asukkaiden rohkeudesta kiinni, kuinka laajasti ja nopeasti uutta kotia etsivät resurssit voivat muuttua liiketoiminnaksi ja elävöittää maaseutuja ja maatiloja.
Vaihtoehtoisten polkujen tuki on hajanaista
Investoinnit ja tukimiljardit valuvat nyt melko yksipuolisesti tehotiloille ja sinnittelijöille. Neuvonta ja tutkimus panostavat pääosin ison mittakaavan tilojen tulevaisuuteen. Maatalouden ylituotanto ja siitä syntyvä halpuuttamisen ja viennin kehittämisen paine kytkeytyvät ikävällä tavalla tähän yhden tyylin rummuttamiseen.
Neuvontapalveluita ja investointeja tarvittaisiin moninkertaisesti näihin vähemmän näkyviin suuntiin. Lisäksi kaivataan uusia ratkaisuja maatilojen välitykseen, yhteiskäyttöön ja vuokraukseen, esim. jakamistalouden ja alustatalouden pohjalta.
