Kysyntä ja tarjonta ruokaketjussa
Maatalouden jo pitempään jatkunut heikko kannattavuuskehitys ja viimeisen puolen vuoden raju kustannusnousu ovat vauhdittaneet keskustelua markkinoiden toimivuudesta. Kuten tiedetään, markkinataloudessa hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan tasapainon perusteella – ylitarjonta pudottaa ja niukkuus nostaa hintoja. Lisämausteensa markkinoille tuovat EU:n ja Suomen oma sääntely, joilla tuotantoa ohjataan mm. ruokaturvallisuuden, ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Markkinataloudessa kauppa syntyy, kun ostajalla ja myyjällä on yhteinen näkemys myytävästä hyödykkeestä, hinnasta ja toimitusehdoista. Kaupan näkökulmasta kaikki on hyvin, kun elintarviketeollisuus toimittaa tavaraa tehtyjen sopimusten mukaisesti. Elintarviketeollisuuden näkökulmasta kaikki taas on hyvin, kun viljaa, maitoa ja teuraseläimiä tulee tuotantosopimusten mukaisesti. Yleensä se tapahtuu teollisuuden itse ilmoittamalla hinnalla, joka mahdollistaa jatkojalostuksen kaupan kanssa sovittuun hintaan.
Alkutuottajan osa ruokaketjussa on haastava. Peltoviljelyssä tuotantoa on periaatteessa helppo vähentää ylitarjonnan supistamiseksi, koska matalan hinnan aikana viherkesanto antaa jopa paremman katteen kuin viljan tuotanto. Kokonaisuutena 30 000 viljan tuottajaa eivät kuitenkaan käyttäydy rationaalisesti, joten normaalioloissa viljasta on ylitarjontaa ja hintataso jää keskimäärin 20 e/t alle Manner-Euroopan hintojen. Näin markkinat toimivat kuten pitääkin.
Kotieläintuotannossa tarjonnan sovittaminen kysyntään on vaikeampaa ja edellyttää yleensä tiukkaa ketjuohjausta. Parhaiten malli toimii broilertuotannossa ja se on tulossa vahvasti myös sikaketjuun. Maidontuotannossa kansalliset kiintiöt ovat vaihtuneet yrityskohtaisiin ja siten pyritään tasapainottamaan markkinatilannetta. Tuotannon hintajousto on kuitenkin yleisesti huono ja tuotannon vähentäminen käy nopeammin kuin kasvattaminen. Voimakkaasti tuotantoon investoineille tiloille tuotannon voimakas vähentäminen ei useinkaan ole edes vaihtoehto niin pitkään, kun tuotteesta saatu hinta ylittää muuttuvat kustannukset.
Kriisistä kriisiin
Nyt vuoden 2022 alussa iso joukko maatiloja on suurissa vaikeuksissa. Markkinoilta saatava hinta ei riitä kattamaan kohonneita tuotantokustannuksia, velat painavat niskassa, kevät lähestyy, lannoitteet ovat ostamatta ja kassa on tyhjä. Viljelijän näkökulmasta näyttää siltä, ettei ruokaketjussa ymmärretä tilanteen vakavuutta ja valmius siirtää alkutuotannon kustannuksia kuluttajahintoihin on riittämätön. Ehkä tilanteen vakavuus ei vielä konkretisoidu ketjulle, kun tavaravirrat jatkuvat entiseen malliin, mutta ilman hinnankorotuksia ne saattavat kyllä ehtyä jopa yllättävän nopeasti.
Käsillä ei ole maatalouden ensimmäinen eikä varmasti myöskään viimeinen kannattavuuskriisi. Tähän asti kuvio on joka kerta mennyt niin, että ongelmien ilmetessä valtio kaivaa jostakin lisää rahaa, jolla pahimmissa vaikeuksissa olevat tuottajat selviävät kriisin yli. Samalla välittyy elintarvikeketjulle signaali siitä, ettei heidän tarvitse kantaa vastuuta maatalouden kannattavuudesta, koska uskolliset poliittiset päättäjät tulevat aina pelastamaan. Siksi markkinat eivät toimi eikä ajatus markkinavetoisesta ruokaketjusta toteudu – miksi kukaan ottaisi vastuuta, kun sille löytyy toinen ottaja?
Vakiintunut käytäntö ylläpitää tukityöntöistä ruokaketjua, vaikka sen piti muuttua markkinavetoiseksi jo 20 vuotta sitten. Tuotantoon sidotuilla tuilla ja tuetuilla investoinneilla ylläpidetään halvan raaka-aineen tasaista ylitarjontaa ja ihmetellään miksi hinnat eivät vastaa nousevia kustannuksia. Kun elinkeinossa mennään kriisistä toiseen, voidaan perustellusti kysyä, tehdäänkö meillä tähän toimintaympäristöön vääriä ratkaisuja. Investoinnit kasvuun ja tehokkuuteen ovat hyvä ratkaisu osaaville ja riskiä sietäville yrittäjille, mutta viljelijöiden ylivoimaiselle enemmistölle vaatimustaso on liian korkea.
Jos tulevaisuudessa halutaan nähdä vähemmän ylivelkaantuneiden viljelijöiden ongelmia, nyt olisi korkea aika pohtia vaihtoehtoisia teitä, joissa ensisijaisena tavoitteena ei ole halvan raaka-aineen tuotanto, vaan laadukasta lähiruokaa arvostavien kuluttajien ja sitä tuottavien viljelijöiden hyvinvointi.
Timo Jaakkola
Maanviljelijä, MMM, agronomi
[email protected]
