Blogikirjoituksessaan Rekolan Puutarhan pitkäaikaisena kehittäjänä tunnettu Henri Murto ruotii suomalaisen maatalousalan vakiintunutta ajattelua. Vastapainoksi kirjoittaja nostaa esiin monimuotoisten, luontopohjaisten ja uudistavien maanviljelyskäytänteiden roolia huoltovarmuuden ja yhteiskuntarauhan takaamisessa.
*******************
Helmikuussa 2022 Euroopan ja koko maailman yhteiskuntarauha järkkyi toden teolla. Kaksi vuotta kestänyt maailmanlaajuinen terveyskriisi sai nyt jatkoa sodan kauhujen muodossa. Pandemian aikana nähtyjen ruoka- ja huoltovarmuusketjujen häiriöt lisääntyivät nyt kertaheitolla maailmanpolitiikan suurvaltojen taloudellisten pakotteiden takia. Sodan kauhujen, inhimillisen kärsimyksen ja epävarman tulevaisuuden aiheuttaman shokkiaallon jälkeen katseet kääntyivät pian, eivät ehkä pelkästään ylös taivaaseen, vaan maahan jalkojemme alla. Vai kääntyivätkö?
Useat ruohonjuuritason kansalaisjärjestöt ja ammattiyhdistykset maatalouden alalla ovat jo vuosikymmeniä pyrkineet viestimään maatalouden kansallisille etujärjestöille, kuluttajille sekä teollisuuden edustajille erittäin selkeää ja loogista, mutta samalla mutkikasta tosiasiaa: maatalous joka perustuu täysin ns. ”ulkoisiin” tuotantopanoksiin, epäorgaanisiin lannoitteisiin sekä monokulttuuriviljelyyn ei voi taata ruokaturvaa, joka mahdollistaisi kestävän yhteiskuntarauhan. Maataloustieteiden tutkimus ja agroekologinen tutkimus tunnistavat tämän tosiasian. Jokainen luonnonmukaisen viljelyn ammattilainen tiedostaa, että ainoastaan ravinteita kierrättävä paikallinen maatalous kykenee takaamaan ruokaomavaraisuuden pitkäkestoisten sekä globaalien kriisien keskellä.
Mutta ovatko maatalouden etujärjestöt ja neuvonantajat kuulleet tämän viestin ja ovatko he jakaneet tätä tietoa maatilayrityksille?
Maatilayrittäjiä on pitkään kannustettu viljelemään monokulttuureita
Aktiivisen ammattiviljelijäurani aikana 2000-luvun ensimmäisellä sekä toisella vuosikymmenellä sain lukea maatalouden etujärjestöjen sekä maatalousalan lehdistön toimesta varsin toisenlaista viestiä: nuoria viljelijöitä kannustettiin, suorastaan houkuteltiin tekemään miljoonaluokan investointeja sekä sitomaan maatilansa tuotantosuunta luonnon biodiversiteetin katoa vauhdittavaan sekä fossiilisten polttoaineiden käyttöön perustuvaan monokulttuuriviljelyyn. Tämän epäterveen taloudellisen liiton sivutuotteena he vaivihkaa rakensivat itselleen myös taloudellisen velkavankeuden.
Lupaukset loputtoman talouskasvun ihmeestä luonnon kustannuksella oli paketoitu kauniisti suurteollisuuden maksimaalisen voitontavoittelun lahjapaperilla. Kuitenkin, jo vuosia on puhuttu maatalouden taloudellisesta kannattamattomuudesta, viljelijöiden loppuunpalamisesta sekä ilmastonmuutosta kiihdyttävistä epäterveistä maanviljelyn menetelmistä. Vähän on kuitenkaan saatu aikaiseksi, jotta maatalous olisi kyennyt ottamaan tarvittavia askelia pois fossiilisia polttoaineita kuluttavasta sekä maaperän mikrobi- ja pieneliöitä tuhoavasta epäorgaanisiin lannoitteisiin perustuvasta monokulttuuriviljelyn narratiivista.
Ruokaturva on yhteiskuntarauhaa
On vaikeaa alleviivata tai korostaa liiaksi, että ruokaturva on yhtä kuin yhteiskuntarauha. Ruokaturvaa emme kuitenkaan pysty luomaan, jos emme osaa muodostaa uudenlaista suhdetta luontoon ja luonnontieteisiin. Kansainvälinen biodynaaminen liike on esimerkiksi jo lähes 100 vuoden ajan osoittanut uusimpaan tieteelliseen tutkimukseen perustuen, että ravinteita kierrättävä, luonnon monimuotoisuutta lisäävä sekä maaperää uudistava paikallinen maatalous on mahdollista. Myös taloudellisesti.
Omavarainen ns. tilakokonaisuusajattelu maataloudessa ei ole pelkästään modernein, mutta myös ruokaturvan sekä yhteiskuntarauhan kannalta ainoa järkevä tapa tuottaa ruokaa suomalaisilla maatiloilla. Maaperää uudistavalla luonnonmukaisella viljelyllä on suora vaikutus koko biosfäärimme elinvoimaisuuteen sekä terveyteen, ja näin myös loppujen lopuksi ihmisten terveyteen.
Tarve maatalouden paradigman muutokselle on nyt ilmeinen
Tutkimusta, kokemusta sekä tahtotilaa niin viljelijöiden, kuin myös kuluttajienkin keskuudessa tähän muutokseen kyllä löytyy. Suurin (ja myös akuutein) työ on kuitenkin luontosuhteemme muuntamisessa: maaperän humuskerroksen vaalimisen ja parantamisen tulisi olla kansalaistaidoista tärkein, jotta voisimme nähdä ihmisen harjoittaman maatalouden kulttuurin sekä yhteiskuntarauhan vankkumattomana peruspilarina ja elämän mahdollistajana.
Olisi myös suotavaa, että maatalouden kansalliset etujärjestöt, neuvonantajat ja jalostava teollisuus havahtuisivat tähän tosiasiaan ja todellinen ruokaturvan takaava muutosvoima saataisiin synnytettyä maatalouteen. Ratkaisut nykyisiin ja tuleviin kriiseihin ovat pitkälti ihmisen kyvyssä katsoa maailmaamme holistisena sekä elävänä kokonaisuutena.
Henri Murto
Kirjoittaja on viljelyneuvoja ja kouluttaja
