EtusivuMateriaalit, Ruokamurros, TiekarttaFood 2030 pathways for action

Euroopan komission Food 2030 -julkaisu

Euroopan komission Food 2030 -aloitteessa tavoitellaan ruokamurrosta kohti kestäviä, terveellisiä ja osallistavia ruokajärjestelmiä. Julkaisussa kehystetään Food 2030 -aloitteen käyttöönottovaihetta, ja sen tarkoituksena on ohjata tulevia tutkimus- ja innovaatiopoliittisia pohdintoja, jotka liittyvät Horizon Europe, Farm to Fork ja European Green Deal -ohjelmiin.

Tutustu Food 2030 -julkaisuun täältä

Raportissa esitetään kymmenen polkua, joilla tutkimus ja innovointi voivat konkreettisesti tuottaa ravitsemukseen, ilmastoon, kiertokulkuun ja yhteisöihin liittyviä yhteishyötyjä sekä paikallisella että kansainvälisellä tasolla. Siinä korostetaan myös, että systeeminen ja poikkitieteellinen lähestymistapa tutkimukseen ja innovointiin on ratkaisevan tärkeää onnistumisen ja vaikutusten parantamisen kannalta. COVID-19-kriisi on osoittanut, että muutokset eivät ole vain teknisiä ja akateemisia, vaan niihin sisältyy myös sosiaalisia, oikeudellisia, taloudellisia, rahoituksellisia, eettisiä ja filosofisia ulottuvuuksia.

Tutustu julkaisuun täältä

kuvituskuva tulevaisuuden ruokajärjestelmästä, puu ja maa