EtusivuMateriaalitInfograafi, Julkaisu, RuokamurrosLähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset

Aluetaloudellisia vaikutuksia 2013 selvittäneen kyselytutkimuksen mukaan noin puolet Pirkanmaalla tuotetusta ruoasta myydään maakunnan sisällä. Tämä luku sisältää myös isoihin tukkuihin, jalostavaan teollisuuteen ja muiden maatilojen raaka-aineeksi myytävät maatilatuotteet. Pirkanmaan elintarvikesektori ostaa lihaa lukuun ottamatta valtaosan raaka-aineestaan maakunnan ulkopuolelta. Kuntien hankintayksiköt tekevät lähes 90 % elintarvikeostoistaan isojen tukkujen välityksellä muualta.

Julkiset keittiöt ovat Suomessa tärkeä osa ruokajärjestelmää. Niiden puitteissa syödään noin 15 % päivittäisistä aterioista. Kyselytutkimuksen perusteella Pirkanmaan julkiset hankintarenkaat ostivat vuonna 2013 reilun 10 % elintarvikkeista omasta maakunnastaan, eli oman maakunnan ulkopuolelta ostetaan elintarvikkeita arviolta 18 miljoonalla eurolla vuosittain. Sekä kotimaisuusaste että omasta maakunnasta tehtävät hankinnat ovat matalammalla tasolla kuin Suomessa keskimäärin.