Tässä artikkelissa tehdään Pirkanmaahan keskittyvä katsaus ruokasektorin ympärillä käytävään keskusteluun ja innovaatiotoimintaan.
Kukapa ei haluaisi ekologista lähiruokaa pientuottajilta?
Virusepidemia ja sen laukaisema talousmyrsky ovat lisänneet intoa lähteä pelastamaan suomalaista ruokajärjestelmää. Ruoan kotimaisuus on nosteessa. Suomen ruokaturva ja omavaraisuusaste kiinnostavat nyt melkein jokaista. Ruokaa haluttaisiin enemmän suoraan pellolta pöytään, mielellään läpinäkyvästi ja digitaalisen alustan välittämänä. Ruokamarketin tarjoama ostokokemus ei siis näytä riittävän, vaikka suuret keskusliikkeet markkinoivatkin vahvasti kotimaisuuden, lähituotannon ja pientuotannon kasvoilla.
Ekologiset ja resurssikysymykset vaikuttavat taustalla myös: yhteiskunnan siirtymä kohti hiilineutraalia bio- ja kiertotaloutta edellyttää murrosta vallitsevaan ruokatalouteen. Osa pelastajista on myös huomannut, että alkutuotantosektori on elinkeinona kannattamaton. Asia voidaan ilmaista suoraviivaisemmin: tuntuva osa ruoantuottajista ei saa työstään palkkaa.
Pelastajia on astunut esiin koko spektriltä: kansalaisjärjestöistä, ruokaelinkeinojen sisältä, startup-sektorilta, alustatalouskehittäjistä, julkiselta sektorilta. Ja kyllä, Suomen ruokajärjestelmä todellakin tarvitsee murrosta. Mutta miksi ja millä tavalla? Nämä kysymykset voivat johtaa keskustelua moneen suuntaan.
Digitalisaatio pelastaa
Valtaosa ruokajärjestelmän pelastajista vannoo uuden teknologian ja digitalisaation nimiin. Maa- ja metsätalousministeriön Älymaatalous-keskustelusarjassa kerättiin yli 250 aloitetta ja ideaa maatalouden kehittämiseksi teknologiavetoisesti. Elintarvikepakkausten valmistaja Huhtamäki Oyj on toteuttajana ”Food System 6” -startup-ohjelmassa, joka tavoittelee ”ratkaisuja, jotka tukevat uusiutuvuutta ja kiertotaloutta maataloudessa, ruoan jakelussa ja tuotannossa, [joilla] ratkaista ihmisiin ja planeettaamme vaikuttavia ongelmia ja näin rakentaa vahvempaa, kestävää ja oikeudenmukaista maailmaa”. Ajatuspaja Harppaamo järjestää ruokaekosysteemin kehittämispajoja teknologiateemojen ympärille ja kerää luetteloa kotiin toimittavista ruoan verkkokaupoista. Arvostettu tutkimuslaitoksemme VTT on julkaissut tohtoriryhmien tiekarttoja tulevaisuuden älyruoantuotannosta, jossa integroidut datalähteet ja kehittyneet laskentajärjestelmät ovat tuotannon kehittämisen perustana.
Lähikauppa on keksittävä uudestaan
Monet haluaisivat nähdä uudenlaisen lähikaupan, joka toisi lähituottajien ja pientuottajien tuotteet hiilineutraalisti suoraan kuluttajan ruokapöytään tai vähintään kulkuväylille. Ruotsalaisen kaupunkikehittämisyritys Sweco:n konseptihankkeessa lukuisat pirkanmaalaiset ja lähialueiden ruokasektorin yritykset etsivät uusia tapoja ja kokeiluja kestävän, urbaanin ruokaketjun rakentamiseksi. Mattila Bros:in parhaillaan rakentama PIETU – eli Pirkanmaan Pientuottajatukku – on luomassa maakuntaan uutta lähiruoan toimitusketjua, joka yhdistäisi maakunnan tuottajat ja jalostajat sekä kuluttajiin että ravintoloihin.
Ruokasektorin jättiläiset eli suuret keskusliikkeet ovat myös aktiivisesti mukana lähikaupan disruptiossa, muutenkin kun mielikuvamarkkinoinnin ja pinnan kiillottamisen kautta. Esim. kesän Pirkka-lehdessä nostettiin ansiokkaasti esiin ruoan hintaa koskevia kysymyksiä.
Hintapolitiikka on luonnollisesti lähiruokakeskustelun ytimessä. Suomalaiset käyttävät yhä kapeamman osan budjetistaan ruokaostoksiin. Kilohinnan taitavasta tarkastelusta on muodostunut eräänlainen kansalaishyve. Paljonko eurolla saa -tyyppisellä ajattelulla on toisaalta epämukavia yhteyksiä massiiviseen ruokahävikkiin ja tuottajien ahdinkoon. Ei liene kohtuutonta väittää, että ruoka on Suomessa liian halpaa. Meillä on varaa varustaa lähes kaikki huipputeknologialla – miksei olisi kestävästi tuotettuun ruokaankin?
Ruoan on oltava oikeudenmukaista ja ekologista
Onko halpa ruoka kansalaisen perusoikeus? Varmasti useimmat ovat tänä päivänä yhtä mieltä siitä, että yhteiskunnan heikko-osaisille täytyy tarjota yhtäläinen oikeus ravitsevaan ja terveelliseen ruokaan – ja sama ihmisoikeus on tarjottava myös vapaaehtoisesti vastuunottoa vältteleville yksilöille. Vai onko?
Entä tuottajien oikeudenmukaisuus ja ympäristön oikeudenmukaisuus? Miten voidaan saavuttaa tilanne, jossa kaikki saavat omansa? Tuleeko kaiken ruoan tulevaisuudessa olla ekologisesti tuotettua ja hinnoittelun taas perustua kansalaisten erilaisiin tulotasoihin? SYKE:n johtamassa JUST FOOD -tutkimushankkeessa pureudutaan ruoan oikeudenmukaisuuskysymyksiin ja tutkitaan, miten siirtymä ilmastoviisaaseen ja terveelliseen ruokajärjestelmään voidaan tehdä kestävästi, hyväksyttävästi ja oikeudenmukaisesti.
Oikeudenmukaisuus- ja ympäristökysymykset yhdessä teknologisen murroksen, talousmyrskyn ja tuottajien ahdingon kanssa muodostavat sumean ja vaikeasti hallittavan vyyhdin, jota eri kehittäjätahot nykivät kukin hieman eri suunnasta.
Varmoja asioitakin voidaan nähdä. Ruokajärjestelmän kehittämisen täytyy voida erilaistua. Kansainväliselle markkinalle teollisesti ja hintaperusteisesti tuottavat ison mittakaavan maatilat tarvitsevat hyvin erilaisia kehittämistoimia ja palvelevat eri asiakaskokemusta kuin paikallisesti kehittyvät pienet tilat ja jalostajat. Kaikki tarvitsevat yrittäjätaitoja ja markkinoiden ymmärtämistä. Tuottaminen ei riitä. Arvo syntyy mielekkäästä kontaktista ruokaa ostavaan asiakkaaseen.
Kolmas varma asia on se, että valtiot ja keskuspankit tulevat vielä pitkään sijoittamaan tähtitieteellisiä summia hyvin tuoreesti painettua rahaa kestävän tulevaisuuden innovaatioihin. Voimme vai toivoa, että kollektiivinen velan kasvu kohti äärettömyyttä voi jatkua pitkään, eikä velkoja tarvitse maksaa, kuten modernin rahateorian lisääntyvä suosio antaa olettaa.
Pelastetaanko eläimet vai eläintalous?
Vahvana sivujuonteena ruokajärjestelmän pelastamisessa ovat eläimet. Kotieläimet ovat olleet sivilisaatiomme perustana neoliittiseltä kaudelta asti, mutta eläintalouden ympäristöjalanjälki on globaalisti kasvanut kestämättömälle tasolle ja laajamittaisimman tehotuotannon ylilyöntejä on mahdotonta perustella eettisesti. Eläintalouden elinkeinotoimijat ovatkin käynnistäneet hankkeita ympäristöjalanjälkensä vähentämiseksi ja eläinten hyvinvoinnin lisäämiseksi kasvavan tutkimustiedon pohjalta. Monet kansalaisjärjestöt taas kampanjoivat julkisuudessa eläintalouden alas ajamiseksi ja tuotantoeläinten ”pelastamiseksi”. Vastakkaisia äänenpainoja kuulemme myös, esim. eläintalouden laadullisesta kehittymisestä ja roolista ruokaturvasta, kuten Osuuskaupan Yhteishyvä-lehden laajassa koontiartikkelissa.
Kansalaisjärjestöiltä sopisi kuulla eläintuotannon kiistattomien epäkohtien korostamisen ohella lisää visioita siitä, miten ja millä aikataululla ylilyönneistä vapaan eläintalouden vähentäminen voisi toteutua. Jonkin sellaisen äkillinen lopettaminen, jota ihmiset ovat kollektiivisesti tehneet ja integroineet yhteiskuntaelämäänsä 9.000 vuoden aikana, vaatii tahdon ja tunteen ohella asiantuntemusta ja strategiaa. Reseptiin voisi lisätä ripauksen kärsivällisyyttä harkita sitäkin epädramaattista vaihtoehtoa, että alasajon sijasta keskustelisimme maltillisesta eläintuotannon vähentämisestä ja laadullisesta kehittämisestä. Ehkä keskustelisimme jopa (ylilyöntivapaan) eläintalouden hyvistä puolista ekologisessa transitiossa ja ruokaturvan takaajana?
Onko nyt kyse ruoasta?
Ruokajärjestelmän eittämättä taitavin ymmärtäjä Pirkanmaalla, BIOS-tutkimusyksikön Ville Lähde, on useasti painottanut, ettei ruokajärjestelmän murrosta saa ajatella muusta yhteiskunnan murroksesta erillisenä prosessina. Ruoan tuotantotapa on historiallisesti yhteiskunnan ja talousjärjestelmän perustaa hyvin vahvasti määrittävä tekijä, emmekä ole tietääkseni äkisti putkahtaneet historian ulkopuolelle. Keskustelu ruokatalouden tulevaisuudesta on siis samalla keskustelua yhteiskuntamme tulevaisuudesta.
Tällä hetkellä tuotamme ruokamme hyvin monivaiheisella, kansainvälisellä ja korkeasti skaalautuneella teollisella järjestelmällä, joka tarvitsee toimiakseen runsaasti teknologiaa, pääomaa, markkinointia, uusien tuotteiden jatkuvaa kehittämistä, ylikansallisia sopimuksia, julkisen sektorin tukea, pitkiä logistiikkaketjuja sekä massiivisesti ulkoista energiaa – jopa 20–50-kertaisen määrän verrattuna perinteiseen paikallismaatalouteen (ks. kuva).
Tämä kuvaus kertoo samalla hyvin, minkälaisella aikakaudella elämme.
Myös ruokajärjestelmän pelastamiseksi esitetyt pilotit ja innovaatiot kertovat usein enemmän pelastajan omasta tulevaisuusvisiosta kuin siitä, mitä ruokasektorin elinkeinot ja toimijat tässä ja nyt voivat soveltaa.
Tämä visioiden ja konkretian välinen kuilu on eräs syistä siihen, miksi Parasta Pirkanmaalta -koordinaatiohanke on perustettu ja miksi työtä tehdään maakunnallisen Pirkanmaan Ruokafoorumin perustamiseksi.
Ville Lähteen sanoin: ”Tarvitaan siis sekä oikeudenmukaisempaa kansainvälistä kauppaa että paikallisten ruokajärjestelmien elvyttämistä. Peritystä tilanteesta ei ole kuitenkaan nopeaa ja yksinkertaista tietä maailmaan, jossa globaali ruokajärjestelmä rakentuu vahvasti paikallisten ruokatalouksien varaan mahdollistaen kuitenkin kaupankäynnin hyödyt”.
