EtusivuReseptitPääruoatAholaidan tilan lammasjauhelihakastike

Aholaidan lammastila sijaitsee Kangasalla Längelmäveden äärellä. Tilalla kasvatetaan suomenlampaita, ahvenanmaanlampaita ja Suomessa harvinaisia gotlanninlampaita. Aholaidan lammastila on luomuvalvonnassa. Lampaat laiduntavat perinnemaisemassa, jolloin ne toimivat maisemanhoitajina ja auttavat samalla säilyttämään monia uhanalaisia kasveja. Tilan lampaat ulkoilevat myös talvella. Lampaat laiduntavat vanhojen laidunalueiden lisäksi ja myös Vesijärven Palosaaressa.

Tilan lampaista hyödynnetään niin taljat, villa kuin lihakin. Taljoja voi hankkia sisustustaljoiksi, ja villaa hyödynnetään langoiksi. Karitsan liha on maukasta ja mehevää ruoanvalmistuksessa. Lammastuotteisiin voi tutustua tilamyymälässä.

Aholaidan tilalta voi tilata luomukaritsan lihaa eri muodoissa, sekä luullisena että luuttomana, ja myös sisäelimiä on saatavissa.

Ainesosat (4 annosta)

  • 500 g Aholaidan tilan lammasjauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 1-2 valkosipulin kynttä
  • 1-2 porkkanaa
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 2 dl vettä
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 2 tl oreganoa

Ohjeet

Kuori sipulit ja porkkanat, hienonna sipulit ja paloittele porkkanat. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista jauheliha sekä sipulit. Lisää porkkanapalat. Lisää vehnäjauhot ja ruskista niitä lihan mukana. Lisää vesi ja tomaattipyree sekä mausteet. Sekoita tasaiseksi. Anna hautua noin 15 minuuttia. Tarkista maku. Tarjoa salaatin sekä esimerkiksi perunasoseen kera.