EtusivuReseptitJälkiruoatHämmästyshuttu

Talkkunajauho on perinneruoka, jota ennen oli tapana nauttia etenkin kesäisin viilin, piimän tai marjojen kanssa. Terveysbuumien myötä talkkuna on saanut uudelleen jalansijaa ruokakulttuurissamme. Tämä entisaikojen herkku onkin terveellinen kokojyvätuote, joka sisältää paljon proteiinia sekä kuituja. Talkkunaa voi syödä perinteiseen tapaan viilin, piimän ja jogurtin kera, mutta sitä voi kokeilla rohkeasti myös erilaisiin smoothieihin ja välipaloihin. Se soveltuu myös erinomaisesti leivontaan, sillä voit korvata osan vehnäjauhoista huoletta talkkunalla. Tässä ohjeessa talkkunasta valmistetaan perinteinen marjarahkan tyyppinen herkku, jota monin paikoin kutsutaan hämmästyshutuksi.

Ussan Mallastamon talkkunaa valmistetaan Akaan Viialassa jo kolmannessa polvessa. Talkkunan perinteinen resepti on peräisin 1900-luvun alusta. Ussan Mallastamon talkkunajauhon ainutlaatuisuus perustuu hyviin, kotimaisiin raaka-aineisiin sekä tarkkaan valmistusprosessiin. Pääraaka-aineena käytettävä kaura viljellään Ussan tilalla. Kauran lisäksi talkkunajauhossa on hernettä. Muita viljatuotteita ei ole käytetty, joten Ussan talkkuna soveltuu myös kauraa sietäville keliaakikoille. Talkkunajauho on pakattu yhden kilon pusseihin.

Talkkunan valmistusprosessi on monivaiheinen, ja se kestää useamman päivän. Ensin kaura keitetään ja loppuvaiheessa mukaan lisätään herne. Keittämisen jälkeen talkkunaerää riihikuivataan noin vuorokausi. Riihikuivaus antaa talkkunalle miedon savun maun. Riihikuivauksen jälkeen talkkunan annetaan jäähtyä yön yli. Jäähtynyt talkkuna jauhetaan ensin vasaramyllyssä ja sen jälkeen kivimyllyssä hienoksi jauhoksi. Jauhatuksen jälkeen talkkuna on valmista nautittavaksi.

Tampereen alueella Ussan talkkunaa on saavilla K-Citymarket Partolasta ja Kauppahallin Juustosopista. Lisäksi yrityksen nettisivuilta löydät Pirkanmaan ja Etelä-Suomen alueen jälleenmyyjät.

Ainekset (6 annosta)

  • 2 dl vispikermaa
  • 250g Ahlmanin Tilameijerin rahkaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 200g mustikoita
  • 3/4 dl Ussan mallastamon talkkunaa

Ohjeet

Vaahdota vispikerma. Sekoita rahka, mustikat, sokerit ja talkkunajauhot keskenään. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Anna tekeytyä jääkaapissa tunnin verran. Nauti!