EtusivuTuottajatarinatMuut tilatKauraston Pakari
Kauraston Pakari

Tervehdys Sastamalasta!

Kauraston Pakari on Sastamalan Kiikoisissa sijaitseva gluteeniton leipomo, jossa valmistetaan käsityönä kotoisan maukkaita leivonnaisia.

Minä, Kirsi Aurasto, yrityksen perustaja, olen toiminut aluksi kotileipurina. Vuonna 2016 aloitin leipomotoiminnan toiminimellä ja vuonna 2021 toiminnan laajentuessa, perustin Kauraston Pakarin osakeyhtiömuotoisena. Vuonna 2022 maaliskuussa leipomo muutti kotipihan tiloista uusiin ja laajempiin tiloihin, jossa toiminnan on mahdollista kasvaa ja kehittyä. Samalla palkkasin myös työntekijän kanssani leipomaan.

Aluksi toimin vehnä- ja sekaleipurina, mutta kysynnän vuoksi keskitin toimintani gluteenittomaan leivontaan. Tuolloin toiminta oli keskittynyt alueellisesti Kiikoisiin, sillä ensimmäiset asiakkaat olivat kyläläisiä ja myin tuotteitani mm. paikallisella torilla. Siitä toiminta laajeni lähialueen kauppoihin ja nykyään toimitamme tuotteitamme laajalti Pirkanmaan ja Satakunnan alueille.

Yrittäjyydessä minua innostaa valinnanvapaus ja mahdollisuus kehittää yrityksen toimintaa haluamaani suuntaan. Olen ylpeä siitä, että Kauraston Pakari on luomani ja kehittämäni ja vien yritystä eteen päin. Uskon, että leipomollani on hyvä tulevaisuus, sillä maukkailla gluteenittomilla tuotteilla riittää kysyntää.

Kauraston Pakari, gluteeniton leipomo

Kuva: Vera Loimuvirta, AhlmanEdu

Tuotantotapamme

Leivomme pelkästään gluteenittomia tuotteita, joita olen kehitellyt vanhoista tutuista resepteistä. Kehitämme tuotteita myös paljon asiakkaiden toiveiden perusteella.

Lisäksi valmistamme myös laktoosittomia ja maidottomia tuotteita ja kehittelemme myös täysin vegaanisia tuotteita.

Emme käytä leivonnassa lisä- tai säilöntäaineita.

Tuotteemme

Leivomme suolaisia ja makeita leivonnaisia; mm. leipiä, kakkuja ja pikkuleipiä.
Suosituimpia tuotteitamme ovat kaneliässät, joiden resepti on peräisin äidiltäni.

Tutustu tuotteisiimme tarkemmin täältä.

Tuotteidemme saatavuus

Tuotteitamme voi tilata suoraan leipomoltamme ja ostaa Pirkanmaan ja Satakunnan kaupoista.

Kauraston Pakari, gluteeniton leipomo

Kuva: Vera Loimuvirta, AhlmanEdu

Yhteystiedot
Kauraston Pakari
Verstastie 13
38360 Sastamala

Yhteyshenkilö
Kirsi Aurasto
kaurastonpakari(a)gmail.com
045 2043849

Viestintä
Kotisivut: kaurastonpakari.fi
Facebook: Kauraston-Pakari-Oy
Instagram: kaurastonpakari

Kauraston Pakari, gluteeniton leipomo

Syvenny Kauraston Pakarin tarinaan täältä