Terveiset Mutalasta!

Maatila Tahlo on luomukotieläintila Ylöjärven Mutalassa. Tilalla kasvatetaan ympäri vuoden ulkona vapaana elävää ylämaankarjaa suurella sydämellä.

Tilan toiminnasta vastaamme me, yrittäjäpariskunta Sanna ja Sami Tahlo. Tila on Samin kotitila, joka siirtyi meille sukupolvenvaihdoksessa vuonna 2012 ja vuonna 2014 hankimme tilalle ylämaankarjaa. Tavoitteenamme on tuottaa puhdasta ja laadukasta lähiruokaa, josta voimme olla ylpeitä.

Maatila Tahlo, tuottajatarinat

Ylämaankarjaa laiduntamassa. Kuva: Vera Loimuvirta, AhlmanEdu

Tuotantotapamme

Tavoitteemme on kasvattaa alusta loppuun hyvän ja lajinomaisen elämän saanutta 100% ruohoruokittua ja luomutuotettua lihakarjaa. Tärkeitä asioita meille on nautojemme hyvä elämä, mahdollisuudet lajinomaiseen käytökseen ja ravintoon sekä hidas kasvu.

Emolehmämme saavat huolehtia vasikoistaan pitkään noin 8-10 kk:n ikäiseksi asti, jonka jälkeen vieroituksen yhteydessä nuoriso jaetaan sukupuolen mukaisiin ryhmiin ja ne, niin teuraaksi kasvatettavat kuin jalostukseenkin ajatellut yksilöt, saavat mm. laiduntaa niin pitkään kuin ruoho kasvaa. Talvikaudella ruokinta hoidetaan oman tilan nurmipelloilta korjatulla sadolla pyöröpaalien muodossa. Talviaikaan kaikille eläinryhmille on tarjolla myös kuivitettu katos sääsuojaksi ja kesäaikaan laitumien yhteydessä on aina tarjolla myös varjoa suojaksi paahtavalta auringolta.

Hoidamme koko kasvatusketjun rehujen teosta lähtien itse oman perheen voimin omilta pelloiltamme. Tiedämme ja tunnemme eläimemme ja niiden kaikki elämänvaiheet. Nautamme saavat elää koko elämänsä tutussa laumassa tuttujen ikätovereiden kanssa tuttujen hoitajien huomassa. Vain teurastus ja lihanleikkuu teetetään ostopalveluina hyväksytyissä lihalaitoksissa, sillä muuten emme saisi lihaa muille myydä. Kuljetamme naudat itse omalla kuljetuskärryllä lähimmälle teurastamolle ja myymme pakatun lihan suoramyyntinä tilamyymälässä tai jälleenmyyjiemme kautta pääasiassa lähialueen kuluttajille.

Ylämaankarjan lisäksi meillä on pienimuotoisesti myös siipikarjaa, lampaita sekä muutama yhdyskunta tarhamehiläisiä.

Maatila Tahlo, tuottajatarinat

Ylämaankarjaa laiduntamassa. Kuva: Vera Loimuvirta, AhlmanEdu

Tuotteemme

Myymme ylämaankarjan lihaa poskilihoista häntään ja kaikkea mahdollista siltä väliltä sekä lihajalosteita vaihtelevalla valikoimalla pääasiassa kuluttajille tilamyymälästä noudettuna. Pakkauskoot ja saatavuus vaihtelee hyvin paljon tuotteiden mukaan. Juuri tämän hetkinen tilanne selviää parhaiten katsomalla kotisivujemme hinnastoa tai soittamalla tilan emännälle. Myös toiveita ja varauksia on mahdollista tehdä. Toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Valikoimasta löytyy myös erilaisia lihajalosteita, mm. grillimakkaroita, kebablihaa, lihapullia, peremetcia.

Tuotteidemme saatavuus

Lihaeriä tulee tasaisesti ympäri vuoden ja tilamyymälämme palvelee ilman aukioloaikoja aina tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Ota yhteyttä etukäteen, että osaamme olla paikalla.

Toimitamme pieniä eriä tuotteitamme myös Ylöjärven M-market Kaihariin ja Mutalan helmi -ravintolaan.

Tilavierailut

Tilavierailut ovat mahdollisia etukäteen ajan varaamalla tai mahdollisten avoimet ovet tapahtumien yhteydessä. Seuraa ilmoittelua kotisivuillamme tai some-kanavilla.

Alkuperämerkki, virallinen

Yrityksen tuotteille on myönnetty Parasta Pirkanmaalta -alkuperämerkki.
Lue lisää täältä.

Yhteystiedot
Maatila Tahlo
Kuruntie 1510, 34140 Mutala

Yhteyshenkilö
Sanna Tahlo
0445343459
maatila(a)tahlo.fi

Viestintä
Kotisivut: www.maatilatahlo.fi
Facebook: www.facebook.com/maatilatahlo
Instagram: www.instagram.com/maatilatahlo

Maatila Tahlo, tuottajatarinat

Syvenny Maatila Tahlon tarinaan täältä