musta piirros possusta, logo

Tervehdys Urjalasta!

Paijan Tilateurastamo on perheyritys, jonka toimintaa ohjaa vahva ideologia vastuullisesta lihantuotannosta, kotimaisuudesta ja eläinten hyvinvoinnista.

Toimintaamme ohjaa vahva ideologia vastuullisesta lihantuotannosta. Mottomme on ”vähemmän, mutta paremmin”. Kotimaisuus ja eläinten hyvinvointi ovat kaksi pääasiaa perheyrityksemme tuotannossa.

Tuotamme Pirkanmaan vastuullisinta possunlihaa – olemme saaneet Suomen Eläinlääkäriliiton hyvinvointipalkinnon vuonna 2018 ja hiilijalanjälkemme on laskettu vuonna 2021. Meillä on koko tuotantoketju omassa hallussamme ja tuoreita lihatuotteita kulkeutuu Pirkanmaan kauppoihin, ravintoloihin sekä suoraan kuluttajille omalla kylmäautolla viikoittain.

Tuotantotapamme

Sikojen rehustus pohjautuu omaan tuotantoon eli herne ja ohra tulee omasta maasta. Fossiilisia polttoaineita käytämme mahdollisimman vähän, koska pellot sijaitsevat lähellä tilakeskusta. Keinolannoitteen määrä on myös minimissä, sillä käytämme pääaisallisena lannoitteena karjanlantaa. Osan sähköstä tuotamme sikalan katolla olevien aurinkopaneelien avulla ja sikalan sekä teurastamon lämmitys hoituu omien metsien hakkeella, jonka hiilijalanjälki on nolla. Toimimme maataloudessa, sikataloudessa ja teurastamotoiminnassa alan hyvien toimintatapojen mukaan.

Tuotteemme

Tarjoamme kuluttajille, vähittäiskaupalle ja ravintoloille tuoreita ja paikallisia possu-, nauta- ja hevostuotteita sekä sesongin mukaan myös riistatuotteita.

Tuotteidemme saatavuus

Tilallamme on tilamyymälä, josta voi ostaa tuotteitamme. Tarkista tilamyymälämme ajankohtaiset aukioloajat verkkosivuiltamme.

Löydät Paijan Pihattopossua myös seuraavista vähittäiskaupoista (muutokset mahdollisia):
Prisma Linnainmaa, Prisma Kaleva
K-Supermarket Urjala
S-Market Urjala, S-Market Toijala, S-Market Viiala
Citymarket Forssa

Terveisin,
Henna

Alkuperämerkki, virallinen

Yrityksen tuotteille on myönnetty Parasta Pirkanmaalta -alkuperämerkki.
Lue lisää täältä.

Paijan possu, tuottajatarinat

Paijan sikalassa. Kuva: Vera Loimuvirta

Yhteystiedot
Paijan Tilateurastamo
Saarikontie 141, 31700 Urjala as

Yhteyshenkilö
Henna Paija
0414498210
info(a)paijantilateurastamo.net

Viestintä
Kotisivut: www.paijantilateurastamo.net
Facebook: paijantilateurastamo
Instagram: paijantilateurastamo

tuottajapariskunta ja possuja

Syvenny Paijan Tilateurastamon tarinaan täältä