EtusivuAlkuperämerkki, Muut tilat, TuottajatarinatPajuparvi Helena Tiililä

Terveiset Pälkäneeltä!

Pajuparvi Helena Tiililän pääasiallinen viljelykasvi on viiniköynnös, joita tilalta löytyy noin 50 eri lajiketta. Rypäleistä yritys tuottaa muun muassa mehua, hyytelöä, siirappia sekä marmeladia. Tilalla viljellään omiin tarpeisiin myös muita marjoja, juureksia, kasviksia ja yrttejä sekä punontapajua.

Pajuparvi, tuottajatarinat

Viiniköynnöksiä. Kuvat: Jenni Arjoranta, AhlmanEdu

Pajuparvi, tuottajatarinat

Minä, Helena, vastaan Pajuparven toiminnasta. Alun perin kaikki lähti liikkeelle harrastusmaisista kuivakukkatöistä. Kukkatöille kaivattiin kauniita koreja, joita ei tuntunut olevan saatavilla. Näin aloimme valmistaa pajukoreja ja viljellä raaka-ainetta näihin. Kun kauniiden korien raaka-aineviljelmät alkoivat kukoistaa, oli sisustustrendit jo muuttuneet ja kuivakukkatyöt eilistä päivää.

Koreihin tarvittiin siis uutta täytettä. Viiniköynnösten viljelyn myötä alkoi koreihin kertyä uusia tuotteita: kauniita hillopurkkeja ja ainutlaatuisia suomalaisia viinirypäletuotteita. Ensimmäiset viiniköynnökset on istutettu 1990-luvun puolella.

Toimintaamme ohjaa intohimo. Haluamme edistää kotimaista ruuantuotantoa ja laajentaa lähiruuan tarjontaa. Meille tärkeää on itsetekeminen ja ekologinen tuottaminen. Pyrimme viljelemään kaikki tuotteidemme raaka-aineet itse, marjoista mausteyrtteihin.

Puutarhaamme pääsee tutustumaan kahvilamme aukioloaikoina ja tarjoamme opastettuja kierroksia viinitarhassa. Tilallamme on myös viinikahvila ja erilaisia tapahtumia etenkin kesäaikaan. Katso ajankohtaiset tiedot verkkosivuiltamme ja somesta.

Tuotantotapamme

Teemme työmme intohimolla ekologisesti itse viljellen ja valmistaen.
Emme käytä viljelyssä kasvinsuojeluaineita emmekä väkilannoitteita.

Pajuparvi, tuottajatarinat

Viiniköynnöksiä kasvihuoneessa. Kuva: Jenni Arjoranta, AhlmanEdu

Tuotteemme

Suomalaista pientuotantoa ja lähiruokaa arvostavalle asiakkaalle haluamme tarjota laadukkaita pirkanmaalaisia tuotteita. Valikoimissamme on hilloja, hyytelöitä, mehuja, makeisia, yrttisuoloja sekä kukkasokereita. Raaka-aineina hyödynnämme erityisesti viinirypälettä ja sen lisäksi muun muassa tyrniä, karhunvadelmaa, karpaloa, karviaista, japaninruusukvitteniä, päärynää, tomaattia sekä tomatilloa.

Viinirypälettä meillä on tarjolla syksyisin suurempia eriä esim. asiakkaan omiin mehu-/viinivalmistustarpeisiin.

Pajuparvi, tuottajatarinat

Pajuparven tuotteita. Kuva: Vera Loimuvirta, AhlmanEdu

Tuotteidemme saatavuus

Ensisijaisesti tuotteitamme ja tuoretavaraamme (viinirypäleitä, marjoja, papuja, kurkkua, paprikaa, chiliä) on saatavilla meidän omasta kahvila-tilapuodista Pälkäneeltä. Omasta puodistamme saa myös meidän itseviljellyistä pajuistamme punottuja pajutöitä.

Syksyllä rypäleiden satoaikana saa tuoreita viinirypäleitämme Tampereen kauppahallista, Valliuksen vihannespuodista. Heiltä saa myös hillojamme ja muita tuotteitamme vaihtelevasti.

Myös Tampereen kauppahallin Juustosopilla on pieni valikoima tuotteitamme.

Tarkista kahvila-tilapuotimme ajankohtaiset aukioloajat verkkosivuiltamme tai somesta.

Alkuperämerkki, virallinen

Yrityksen tuotteille on myönnetty Parasta Pirkanmaalta -alkuperämerkki.
Lue lisää täältä.

Pajuparvi, tuottajatarinat

Pajuparven tuotteita. Kuva: Vera Loimuvirta, AhlmanEdu

Yhteystiedot
Pajuparvi Helena Tiililä
Alikyläntie 6, 36600 Pälkäne

Yhteyshenkilö
Helena Tiililä
040 574 6598
helena.tiilila(a)gmail.com

Viestintä
Kotisivut: www.pajuparvi.fi
Facebook: Pajuparvi Helena Tiililä
Instagram: Pajuparvi

Pajuparvi, tuottajatarinat

Syvenny Pajuparvi Helena Tiililän tarinaan täältä