EtusivuReseptitPääruoatSulkavapihvejä ja nokkosta

Kesä ja kalastus kuuluvat saumattomasti yhteen. Usein pyydykseen käy kaloja, joita pidämme suotta vähempiarvoisina, ja joita moitimme roskakaloiksi. Yksi näitä vähän hyödynnetyistä kaloista on särkikaloihin kuuluva sulkava, jota esiintyy myös Pirkanmaan järvissä. Sulkava viihtyy rehevissä tai lievästi rehevissä, sameissa ja tummavetisissä vesissä. Kirkasvetisistä järvistä sulkavaa ei tavoita. Sulkavan tapaisten kalojen käyttö on yksi tapa parantaa vesien kuntoa.

Pirkanmaalla Ikaalisten Kyrösjärven kuntoa on parannettu sulkavan nuottapyynnillä. Ikaalislainen kalatalousyrittäjä Heikki Viitakoski tekee sulkavasta kalamassaa, jota jatkojalostetaan ja testataan ammattikeittiöissä. Kuluttajalle sulkavamassaa ei vielä ole valmiina saatavana, mutta raaka-ainetta löytyy runsain mitoin järvistämme.

Särkikaloja voi käyttää omassa keittiössä paistamalla niitä pannulla tai uunissa, savustaen tai valmistaen niistä massaa, josta voi tehdä kalamurekepihvejä tai kalamureketta. Kalamassan joukkoon voi lisätä eri kaloja, mutta kannattaa kokeilla vaikkapa pelkästä sulkavasta tehtyjä pihvejä.

Ainekset

  • 500 g sulkavamassaa
  • 2 dl ruokakermaa
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2 kananmunaa
  • 2 tl suolaa
  • ½ tl valkopippuria
  • 2 tl sitruunanmehua
  • hienonnettua ruohosipulia tai siankärsämöä

Paistetut nokkoset

  • 1 l tuoreita nokkosia
  • 2 rkl voita
  • ½ tl suolaa
  • ruohosipulia

Tarjoiluun Soosipoikien tyrnikastiketta

Ohjeet

Sekoita kaikki aineet keskenään. Anna taikinan turvota noin puoli tuntia. Paista pannulla pihveksi miedolla lämmöllä. Käytä paistamisessa apuna voita tai sulatettua margariinia.

Ryöppää nokkosia minuutti, kaada keitinvesi pois ja puserra kuivaksi. Leikkaa hiukan hienommaksi. Paista nopeasti pannulla voissa ja mausta. Tarjoa sulkavapihvien lisäkkeenä.