Mielipidekirjoitus
Kesällä 2021 kaasun hinta alkoi nousta. Ei mennyt kauaa, kun kaasusta riippuvainen teollisuus, kuten lannoitevalmistajat, alkoivat supistamaan kannattamatonta tuotantoa. Lannoitteiden ohella sähköenergian, rakennustarvikkeiden, polttonesteiden ja rehun hinnat ovat nousseet. Inflaatiopuhe lisääntyy viikko viikolta ja hintojen nousu kurittaa suomalaisia maatalousyrittäjiä. Ihan kuin ei valmiiksi oltu ahtaalla rahahuolten, työtaakan ja ilmastopaineen puristuksessa.
Miksi kustannusten nousu ei mene suoraan ruoan hintaan, maallikko ihmettelee? Asia on mutkikas.
Teollinen maatalous vapauttaa keväisin valtavan määrän hiilidioksidia. Kuvalähde: Kiss The Ground -dokumentti Netflixissä
Alkutuotanto on jäänyt ruoan arvoketjussa puristuksiin. Panosvalmistajat, vähittäiskauppa ja jalostava teollisuus – eli me kaikki kuluttajan roolissa – tarvitsemme maatiloja, mutta oletamme niiltä jatkuvaa tehostumista. Pitääkö alkutuotannon keskittyä vielä suurempiin tilayksiköihin? Tätä vauhtia perhetilat, pienet ja keskisuuret maatilat kuolevat sukupuuttoon nopeasti.
MTK painoi kriisinappulaa 6.10.2021 ja vaati ruokaketjun voitonjaon nopeaa ja kriittistä uudelleentarkastelua. Tämä ehkä johtaa korjausliikkeisiin. Olisihan se toivottavaa, ettei huonon tilanteen huonontuminen kiihtyisi.
Mutta onko rahanjaon tasaaminen ketjussa korjaava toimenpide? Meillä on muitakin viheliäisiä ongelmia työn alla. Vähentääkö rahanjaon tasaaminen riippuvuutta kansainvälisistä panostoimittajista, torjunta-aineista ja kemiallisista lannoitteista? Kääntääkö se maaperän rappeutumisen parempaan? Nouseeko satotasot? Sitooko se hiiltä? Lopettaako hyönteisten ja pölyttäjien joukkokadon? Lisääkö maatilayritysten yrittäjätaitoja ja markkinoiden tajua?
Viljelijöiden ja varsinkin alan vaikuttajien soisi nyt katsovan pidemmälle.
Teknis-kemiallinen maatalous, jossa kynnetään, lannoitetaan ja ruiskutetaan voimalla, tiedetään jo perustaltaan kestämättömäksi. Ilman kunnollista loikkaa kysyntälähtöiseen ajatteluun ja uudistavaan maatalouteen ei ole ruokaturvaa, hiilensidontaa eikä maan kasvukuntoa tai kestävää kannattavuutta. Uudistava viljely on se varsinainen päämäärä ja luomu vasta harjoittelua. Tämän luulisi jo olevan yleistietoa.
Miksi uudistava viljely – kokonaisvaltainen kestävän maatalouden suuntaus – kiinnostaa vielä niin harvoja?
Liike uudistavien menetelmien käyttöönottoon tapahtuu vielä kuin hidastetussa filmissä. Mieluummin heristellään syyttävää sormea ruokaketjun muille toimijoille kuin uudistetaan omia tapoja. Mitä muutkin tuottajat ajattelisivat? Meillähän on alkutuotannossa loistavat toimintatavat, raha vaan menee vääriin taskuihin. Ruiskuttaminen, lannoittaminen ja nätin kyntöpinnan tekeminen toimii ja se on kivaakin. Onko muka opiskeltu ja neuvottu huonoja viljelytapoja ja ostettu turhia koneita? Ei ilman lannoitteita, kyntöä ja kemiallisia torjunta-aineita pysty viljelemään!
Pystyy.
Etujoukot ovat jo ylittäneet rintaman
Yhdysvalloissa Farmer’s Footprint viljelijäyhteisö on muutamassa vuodessa siirtänyt lähes miljoona hehtaaria kokonaan uudistavaan viljelyyn. Mitään kemianteollisuuden valmisteita ei ruiskuteta eikä näihin sovitettuja muuntosiemeniä käytetä. Peltoa ei juuri muokata. Mineraalilannoitteiden rooli on olematon. Maata hoidetaan älykkäästi luonnon ehdoilla. Keinot ovat useimmille tuttuja: viljelykierto, viherlannoitus ja kasvipeitteisyys, bioaktiiviset maanhoitotuotteet (kompostit, kompostiuutteet ym.) ja mukautuva laidunnus. Lisäksi tuotantoa yleensä monipuolistetaan ja suoramyyntiä ohi jalostavan teollisuuden lisätään. Tuottajat alkavat lisäämään asiakaskontaktejaan, eivätkä vaan odota, että kyllä joku tämän kaiken ostaa. Tämä on iso osa ruokaketjun uudistumistarpeesta. Tuottajat ovat yrittäjiä.
Satotasot ja tuotot ovat lähteneet nopeaan nousuun, ja maatilojen ekosysteemit alkaneet taas kukoistaa. Sivuvaikutuksena asiointi panosteollisuuden kanssa surkastuu ja investointipaineet vähenevät.
Suomessakin Carbon Action -verkosto edistää paikallista uudistavan viljelyn kehittämistä. Uudistavan viljelyn pioneerit ovat jo osoittaneet, että menetelmät toimivat. Ne voidaan sovittaa käytännössä kaikkiin olosuhteisiin. Investoinnit siirtymään ovat kohtuullisia ja tulokset järjestään huomattavia. Sivuvaikutuksena maaperän hiilensidonta kiihtyy vimmatusti ja tuotetut sadot näyttävät paremmin tukevan myös meidän syöjien terveyttä. Kroonisten sairauksien tolkuttoman kasvun pysäyttäminen olisi aika kiva sulka hattuun.
Uudistavat viljelytavat sitovat myös hiiltä
Lokakuun lopulla Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoituksessa todettiin, että ”juuri lannoitteissa piilee maailmanlajuisen ruokakriisin riski”. No juurikin lannoitepanoksia pystytään merkittävästi vähentämään uudistavan viljelyn menetelmillä. Miksei aito siirtymä uudistavaan maatalouteen vielä näy CAP-politiikassa ja suomalaisessa maatalouspolitiikassa? Eikö ministeriö, edunvalvonta ja neuvontajärjestöt ole hoksanneet, miten iso muutos on käsillä? Välillä tuntuu, että YouTubesta löytyy edistyneempää tietoa kuin viranomaisten ja alan asiantuntijoiden viestinnästä. Se on vähän noloa.
Ehkä panosteollisuuden lobbausvoima on liikaa. Ymmärtäähän sen, kun miljardeja on investoitu teollis-kemialliseen malliin. Ollaan naimisissa systeemin kanssa, eikä kaikukammioista pääse ulos. Tupakkateollisuuskin jarrutti tupakoinnin rajoittamista vuosikymmenet. Sidotaan hiiltä ja hoidetaan maata toki, mutta toimintatapojen ja valtasuhteiden pitää pysyä kutakuinkin samana. Onko tämä maatalouden versio viherpesusta?
Ja miksi uudistava viljely naamioidaan ”hiiliviljelyksi”, kun siinä on kyse kaikesta muusta. Hiilensidonta on vain yksi uudistavan maatalouden positiivisista sivuvaikutuksista. (Jos joku osaa selittää tämän, saa soittaa!). Hiilen laskenta saattaa kannustaa yksinkertaistuksiin ja on parhaimmillaankin rajoittunutta. Esimerkiksi tuoreessa nautakarjan hiilipäästöjä käsittelevässä tutkimuksessa todettiin, että maitorotuinen nauta on ”parempi” kuin liharotuinen. Tutkimuksessa kyllä myönnettiin, että liharodut laiduntavat enemmän, mutta maaperän hiilensidontaa ei laskettu, vaikka tiedetään, että mukautuva laidunnus voi merkittävästi lisätä maaperän hiilensidontaa. On siis yksinkertaistettava todellisuutta, että voidaan laskea hiiltä. Kannattaako siis maataloustuotanto pitää yksinkertaisena, jotta hiilensidonnan voi todentaa? Entä tuotannon resilienssi ja monimuotoisuus?
Jarrut voivat olla myös emotionaalisia. Se sattuu, kun myöntää, että ollaan pitkään ”vedetty vihkoon”. Pitää kohdata häpeä ja ratkoa traumat.
Kriisi on huima mahdollisuus. Maatalous voi uudistavilla metodeilla ratkaista kolme aikamme suurista ongelmista kerralla. Hintana on luopuminen kestämättömän kemiallisen tehomaatalouden sitoumuksista. Politiikka ja arvoketjut pitää repiä auki. Juristejakin ehkä tarvitaan.
Menetelmien vaihtaminen on helppo osuus ja siitä voi kuka tahansa maatilayrittäjä aloittaa, vaikkapa heti.
*********************
Kiinnostuitko? Lue lisää uudistavasta viljelystä Ahlmanilla, kuuntele pioneeriviljelijöiden tarinoita Elämää Maasta -podcastista tai liity Carbon Action -viljelijäverkostoon. Voit myös opiskella uudistavaa viljelyä maksuttomalla verkkokurssilla.
