Tässä blogissa lempääläläinen tietokirjailija, toimittaja ja maaseudun esitaistelija Juha Kuisma kertoo, miten maakellarin kaltaiset ajattomat teknologiat edistävät resilienssiä ja omavaraisuutta.
”Hissukseen, ilolla, yksi kerrallaan” – maakellarin filosofiaa
Olen kahden viime kesän aikana rakentanut maakellaria. Sellaista, jossa ulkomitat ovat 2 m x 5,3 m ja katto on valettu holvikatto. Kalkittuna tila on komea ja siihen mahtuu tarvittaessa useamman perheen talvista säilöttävää. Kun tulevana kesänä kellarin ympäristö maisemoidaan ja sen katolle istutetaan vadelmaviljelmä, ei kukaan ulkopuolinen erota sen olemassaoloa. Kellarin halssin ovet aukeavat nimittäin ylöspäin ja niihin tulee verkolla paikallaan pysyvä valkoapilanurmikko.
Mikä tällaisen rakentamisessa kiehtoo? Tietenkin rakentaminen, kaikki siihen liittyvät pienet probleemit, sinänsä. Tekisi mieli sanoa, että eihän siinä euroina laskien ollut mitään järkeä, mutta tein sen silti – ja oikeastaan juuri siksi.
Vaikka onhan maakellarissa suurikin järki, jos katsot vähän pitemmälle. Maakellari on ”viilennyskone”, joka ei tarvitse sähköä. Se ei voi mennä rikki. Se mahdollistaa perunoiden, omenoiden, juuresten, kaalien, viinimarjojen jne viljelyn omalla tontilla. Toisin sanoen, se lisää asumisen resilienssiä yhdessä tärkeässä kohdassa.
Karjalassa kaikki suomalaisten tekemät rakennukset on jo uudelleenkäytetty nykyisten asukkaiden rakennuksiin. Mutta huolella tehdyt maakellarit ovat yhä paikoillaan ja osa niistä on edelleen käytössä. Täällä Hämeessä Laukon kartanon kivistä muurattu holvikellari on muistaakseni 1600 –luvulta ja täysin käyttökelpoinen.
Kestävää, hiilipositiivista teknologiaa
Olen täysin varma, että tekemäni kellari on olemassa ja käyttökunnossa vielä 200 vuoden kuluttua. Tekisi mieli arvata, että se on käyttökelpoinen vielä 1000 vuodenkin kuluttua. Se taas antaa mahdollisuuden, että joku asuu tälläkin mäellä 30 sukupolven jälkeen. En tarkoita, että asukkaat olisivat sukua, mutta heillä on sama kokemus makrokosmoksesta, kuin meillä nykyisillä asukkailla.
Maakellari on siis kestävää kehitystä parhaimmillaan. Se on pieni investointi, jolla voi torjua ilmastonmuutosta. Se sallii vapausasteita sisältävän elämäntavan. Sen voi myös nähdä osaksi sekä vanhaa että uutta talonpoikaiskulttuuria. Onhan se nauriskuopan ja perunakuopan kehittyneempi versio.
Maakellari ja puutarhaviljely kuuluvat yhteen. Kellari antaa taloudellista riippumattomuutta ohi liikenteen, kaupan ja vaihtuvien hintasuhteiden. Sen ansiosta tamperelaiset lapsenlapset pääsevät oppimaan, miten perunaa istutetaan, porkkanaa harvennetaan ja omenapuita leikataan.
Jos lasketaan, että maaseudulla on nykyään joku 200 000 asuttua taloa ja toinen mokoma omakotitaloja väljillä tonteilla taajamissa, voisi Suomessakin olla ennen pitkää 400 000 maakellaria. Sekä kaikki ne, jotka voimme kuvitella kesämökeille rakennettaviksi. Kaikissa näissä tapauksissa rakentajaa auttaa, jos tontilla on rinnettä.
Maakellari, biolaani-puusee, talokohtainen biokaasutankki, aurinkopaneelit sekä useamman perheen yhteinen osuuskanala ovat niitä pieniä tekoja, joita voimme tehdä tulevaisuuden hyväksi. Hissukseen, ilolla, yksi kerrallaan.
Juha Kuisma
www.juhakuisma.fi
Juha Kuisma
