17.3.2020

Tässä artikkelissa analysoidaan epävakaan taloustilanteen syitä ja arvioidaan koronaviruksen aiheuttaman pandemian vaikutuksia ruokatalouteen.

Kansainvälinen velkamarkkina 1950-2015

Kokonaisvelka dollareina ja suhteessa maailman bruttokansantuotteeseen.                                Lähde: Michael Roscoe

Vuosi 2020 tullaan suurella varmuudella näkemään historiankirjoituksessa aikakausien taitteena. Suomea ovat jo entuudestaan rasittaneet useat noidankehät. Näitä ovat mm. kasvu- ja velkariippuvuus, eriarvoisuuden lisääntyminen, kuntatalouden paheneva alijäämäisyys, huoltosuhteen heikentyminen sekä hiilineutraaliuteen siirtymisen rakenteelliset ja kustannustaakat. Ruokasektorilla kannattavuuskriisi koskettaa jo entuudestaan merkittävää osaa alan toimijoista.

Harva talousviisas on kieltänyt, etteikö markkinoilla olisi ollut jo valmiiksi useita laajoja kuplia ennen sars-covid19-pandemian käynnistymistä. Kansainvälinen velkamarkkina on kasvanut eksponentiaalisesti 1970-luvulta asti samalla, kun globaali kasvu on hiipunut. Hiipuvan kasvu ylläpitäminen on vaatinut yhä suurempaa erikoistumista ja optimointia – käytännössä usein toimenpiteitä, jotka vähentävät resilienssiä, eli mukautuvuutta ja kestävyyttä. Viruspandemia tuo näkyväksi tämän resilienssin väheneminen.

Aito talouskasvu on käytännössä jo loppunut. Ylikapasiteettia on paljon. Pelkkä digitaalisen talouden laajentaminen ei luo kestävää uudistumista, kun koko kasvuajattelun perusta huojuu. Ilman keskuspankkien poikkeustoimia ja finanssitalouden eksoottisia johdannaisia olisimme kohdanneet järjestelmämuutoksen heti suuren finanssikriisin jälkeen. Nyt panokset ovat kasvaneet. Emme pysty palaamaan entiseen, jonkinlainen transitio on vääjäämätön. Näin on todennut myös tasavallan presidentti Niinistö.

Merkit viittaavat vahvasti siihen, että sars-covid -pandemia on nyt päättämässä kansainvälisen kasvukauden. Tulevina kuukausina tulemme näkemään talouden perusrakenteiden uudelleenjärjestelyä: lomautuksia, massatyöttömyyttä, konkurssiaaltoja, velkaelvytystä, setelirahoitusta, uusia kansallisia ja kansainvälisiä sopimuksia, kenties uusia digitaalisia valuuttoja ja jopa globaalin valtatasapainon siirtymän.

Kriisi on aina myös mahdollisuus, mutta sitäkin kipeämpi sille suurelle joukolle, jonka liiketoiminta ja tulot ovat riippuvaisia jatkuvasta kasvusta, ihmisten aktiivisesta liikkumisesta tai korkeasta tulevaisuusoptimismista.

Entä pandemian vaikutukset ruokatalouteen Suomessa?

Ruokasektorin merkitys korostuu kriisiaikoina. Kansalaiset alkavat varomaan ja ohjaavat hankintoja kohti välttämättömyyshyödykkeitä. On kuitenkin liioittelua olettaa, että pandemian laukaisema kriisijakso tekisi ruokasektorille automaattisesti hyvää ja toimintaa voidaan jatkaa entisellään. Vaikutukset saattavat yllättää.

Elintarvikkeiden hinta määräytyy vielä kansainvälisillä markkinoilla pandemiashokin aikana ja oletettavasti sen jälkeenkin. Reaalitalouden kriisi pakottaa viranomaiset kuitenkin varmistamaan, ettei ruoan hinta nouse liikaa. Varovainen kuluttaminen näkyy helposti myös ruokasektorilla, kun tarpeettomista ostoista luovutaan alun hamstraamismanian jälkeen. Painetta hintojen laskuun on siis sekä sääntelyn että kysynnän kautta.

Toisaalta suoraa setelirahoitusta kansalaisille (”helikopteriraha”) ei voi sivuuttaa mahdollisuutena. Näin on jo tehty Hong Kongissa ja vihjauksia helikopterirahasta on kuultu myös Yhdysvalloista. Tämä, muut elvytystoimet ja kysyntäpiikit voivat luoda myös päinvastaisen tilanteen, jolloin hinnat alkavat nousemaan. Valmiuslaki sallii välttämättömyystuotteiden säännöstelyn, jolloin hinnoittelussa oltaisiin uuden edessä. Hintaheilahdusten riski on joka tapauksessa todellinen ja arvaamattomat kerrannaisvaikutukset koko ruokaketjussa mahdollisia.

Toiseksi tarve ekologiseen jälleenrakennukseen ei ole hävinnyt mihinkään. Viruspandemia näyttää puhkaisevan globaalin velkakuplan ja on kiistatta sysännyt maailmantalouden kriisiin. Ruokaturvan korostuminen kriisiaikana ei muuta sitä tosiseikkaa, että tällä vuosisadalla ruokatalouden on kehityttävä kohti hiilipositiivisuutta, maaperän uudistumista, monilajisuutta ja pois voimaperäisyydestä. Ruoantuotannon megatrendejä on ollut tuottaa optimoidusti yhtä tai muutamaa raaka-ainetta kansainvälisille markkinoille tai jalostavalle teollisuudelle. Tämä on saavutettu erikoistumalla, laajamittaisella voimaperäisellä tuotannolla, kansainvälistymällä ja suuruuden ekonomialla.

Alalla tulee muistaa, että kriisi ei peru uudistavan maatalouden nousua. Tarve kääntää ekosysteemitason kehityskulut, lisätä maaperän hiilensidontaa ja palauttaa maaseutualueiden monimuotoisuus on pysyvä.

Minkälaista sääntelyä poikkeustilanne voi tarkoittaa?

Suomen keskuspankki ja valtioneuvosto ovat ilmoittaneet vähintään 5 mrd. € kriisipaketista ja lainaohjelmasta. Näillä tuetaan pankkisektoria ja pandemian heikentämää yrityssektoria. Poikkeustoimet eivät kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että myös Suomen maataloudessa kärsitään kroonisesta ylivelkaantumisesta. Kestämätön pääomarakenne ja heikko kannattavuus piinaavat monia maatilayrityksiä ja elintarvikealan yrityksiä. Globaalitalouden ketjureaktioiden äkilliset vaikutukset hintoihin ja kysyntään saattavat tarkoittaa ruokasektorilla tilauskirjojen tyhjenemistä tai ylitarjontaa. Pankkien vakavaraisuus on riski itsessään. Alueelliset ongelmat, kuten nopeasti lisääntyvä työttömyys ja konkurssit voivat myös heijastua ruokasektorin toimijoihin.

Kenties todennäköisempää on kuitenkin ruokaturvan korostuminen ja hintojen nousupaineet, joka tarkoittaisi alan hyötymistä kriisistä.

Kysymyksiä on nyt enemmän kuin vastauksia. Alkaako kansa ostamaan enemmän kotimaista? Lisääntyykö suoramyynti pieniltä tiloilta ja kotitarveviljely? Siirtyykö kulutus osin takaisin ruokaan ja muihin välttämättömyyshyödykkeisiin, kun matkailu, vapaa-aika ja muut ei-välttämättömät sektorit supistuvat? Kestääkö pankkisektori pörssiromahduksen ja mitä maatilatalouden kannattavuudelle nyt tapahtuu? Pysyykö elintarvikkeiden hinnoittelu kansainvälisellä markkinalla ennallaan, vai kääntyvätkö valtiot sisäänpäin?

Toivottavasti ainakin alkutuottajiin kohdistetut kohtuuttomat paineet ympäristö- ja ilmastokeskustelussa vähenevät poikkeustilan ravistellessa prioriteetteja. Välttämättömyyshyödykkeiden ja elintasoharrasteiden hiilijalanjälkeä ei tulisi vertailla toisiinsa.